Matkalla vierahilla mailla

Marraskuun kiireistä on puolet selätetty, seuraavana onkin vuorossa viikko vierailla mailla eli Turuus. Koskaan en ole siellä käynyt, eli siinä mielessä mielenkiintoinen reissu tiedossa! Satuin valitsemaan mielettömän tuurin suosiollisella avustuksella hyvän hotellinkin, sillä nyt kun kävin viime viikolla tutkimaan heidän nettisivuiltaan millainen sali siellä mahtaa olla (toisin sanoen jaksanko raahata treenikamat mukaan) niin kävi ilmi, että kyseisen hotellin asiakkailla on samassa korttelissa sijaitsevaan Motivukseen käyttöoikeus. Nytpä siis repussa on mukana uudenkarheat tossut ja salikamat, sinne on kyllä nyt pakko suunnata. Jo senkin takia, että havaitsin peilistä kauhukseni aina ennen niin pyöreän ja omasta mielestäni varsin hyvämuotoisen takapuoleni kadonneen!

(En todellakaan jaksa uskoa että olen tullut tähän pisteeseen... Napsin kuvia itsestäni peilin kautta. Voi elämä...)

Salilla onneksi käytiin Terhin kanssa torstaina kääntymässä, olkapäätreeniä tehtiin. Hyvältähän (ja samalla niin järkyttävän kamalalta) tuo taas tuntui, mutta heti huomasi miten kunnon treeniä on jo kaivannut. Siitäkin siis lisämotivaatiota treenikamojen mukaan raahaamiseen! Mittanauhankin kaivoin taas vaihteen vuoksi esille, ihan kivoiltahan nuo mitat näyttää - kunhan vaan saan sen perseeni takaisin!

- Reiden ympärys -6 cm

- Takapuoli -11 cm (!!!)

- Vyötärö -12 cm

Kiloista ei ole enää karissut vaan samassa noin -8 kg mennään. Tämä nykyinen paino tuntuu sopivan hyvin, sillä tuntuu että lähes mitä vaan saa syödä eikä se siitä juurikaan heilahda mihinkään. Passaa minulle.

Eipä tässä tällä erää muuta, nyt vaan loppuja kamoja pakkailemaan ja kohta nokka kohti Sastamalaa ja sieltä huomisaamuna suunta Turkuun. Palaillaan!

Inverse junkie!

Termi Inverse junkie on ehkä joillekin vieras, eli selvennetäänpä hieman:

Jep. Joogakurssilla taas käyty, ja täytyy myöntää, tämä on jo niin paljon enemmän kuin vaan pelkkä harrastus. Joka kerta saa kokea sen huiman tunteen, kun ylittää itsensä eli kykenee hiljentämään sen päänupissa kaikuvan äänen nimeltään epäilys. Tuo ylläkuvattu käsilläseisonta osoitti sen taas aivan loistavasti: ensimmäisenä kurssipäivänä mielessä kyti ajatus, että eeeeeei sitä pysty tekemään ilman tukea ainakaan niin, että tuolla pysyisi sen viiden rauhallisen hengityksen ajan. No, toisena päivänä sitä sitten teki - ehkei ihan viittä hengitystä mutta sai kuitenkin jalat irti seinästä. Kunhan ei vaan ajatellut liikoja.

Tunnustan auliisti, että en ole aiemmin ymmärtänyt niitä joogeja, jotka päivästä toiseen postaavat Instagramiin kuvia käsilläseisonnasta tai jostain muusta vastaavasta. Nyt ymmärrän. Tuo on oikeasti ihan sikahauskaa - ainakin niin kauan kun ei alla pelolle valtaa.

Muutenkin kurssi meni taas mukavasti, hyvää seuraa ja ihana opettaja. Mikäpä sen parempaa viikonlopun vietettä, ainakin sain pääkopan hetkeksi tyhjennettyä, aivan kuten edellisessä postauksessa kaipailinkin. Näillä eväillä taas eteenpäin uuteen viikkoon:

Ei niin pientä vikaa...

... ettei viiden kilon lekaa. Onko tuttu sanonta? Itseäni se läjäytti tässä taannoin suoraan päin näköä!

Tässä on tosiaan marraskuu edennyt enemmän tai vähemmän töiden ehdoilla, ensimmäistä artikkelia on väännetty työllä ja tuskalla, tavoitteena saada se nyt marraskuun aikana lähtemään lehteen. Tuo leka ei vielä liity tähän kohtaan mitenkään, ellei sitten halua ajatella sitä niin, että takaraivossa jumputtaa koko ajan "kevyt" ajatus deadlinen vääjäämättömästä lähestymisestä.

Tässä kaiken kiireen keskellä on väistämättäkin väsähtänyt ja nuutunut olo, eikä asiaa helpota se, ettei salille vaan yksinkertaisesti ole aikaa juuri nyt lähteä. Joogaankin häthätää. Toisin sanoen pääkoppa huutaa armoa, että saisi edes hetken levätä ja olla ajattelematta mitään. Ehkä sitä on tuo ystävämme maailmankaikkeus koittanut huudella suuntaani jo jonkun aikaa, ja tosiaan nyt se päätti viimeinkin kokeilla uutta lähestymistapaa. Ensin se hiljeni hetkeksi aivan totaalisesti ja sitten täräytti päin näköä oikein kunnolla. Okei okei, sait jakamattoman huomioni!!

Mitä? Oletko ihan tosissasi?

(Ai että käynkö ihan aikuisten oikeasti tätä keskustelua päässäni? Silläkin uhalla, että saan otsaani leiman "Hermoloman tarpeessa" vastaan kyllä.)

On siis taas aika hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle... 

Maailmankaikkeus buustasikin tänään tätä päätöstä varsin ovelasti, kun kävin kuuntelemassa töissä Arman Alizadin luentoa. Varsinaisesti tuo tilaisuus ei liittynyt tähän lekan läjäytykseen mitenkään, mutta kun olin viettänyt kuusi tuntia labrassa niin sitä oli varsin virittäytynyt kuuntelemaan sujuvasanaista räätäliä täysin vailla ennakkoasenteita. Ja sieltäpä se taas huuteli - kosmos: Sometimes you win, sometimes you learn. Tällä mennään.

(Enkö kertonut mistä on kyse? Rehelliseen kysymykseen rehellinen vastaus - ei ollut tarkoituskaan!)

Tiukka etukeno ja kohti marraskuun hulinoita

Tällä hetkellä tahti on sen verran hektistä kaikissa suhteissa, että ei juuri ehdi kunnolla treenaamaan. Nyyh... Viime viikonlopun  joogakurssilta on toivuttu, ja keskiviikkona oli tarkoitus käydä vetämässä taas Terhin kanssa treeni, mutta jouduin ne perumaan työpalaverin takia. Kun nekin velvollisuudet on vaan pakko hoitaa kunnialla... Nytkin isäntä on kalassa ja nyhjätään lasten kanssa kotona, mutta tällä kertaa ihan mieluisten puuhien parissa:

Jos nimittäin jotain olen kaivannut toukokuun jälkeen niin leipomista!! Tälläkin hetkellä pöydällä odottelee toinen setti kuppikakkuja Halloween -henkeen, niistä olisi tarkoitus pyöräyttää kummituksia - katsotaan kuin meille käy. Huomenna olisi toiveissa ehtiä taas salillekin, niin se ei pääse ihan vallan unohtumaan. Samoin olen päättänyt raahata tiistaina salikamat mukaan töihin ja käydä vetämässä reippaan punttitreenin yliopiston salilla ennen töiden aloittamista. Muutoin tässä kyllä loppuu päivät viikosta kesken, kun on joogaa ja artikkeleita/tutkimusta ja omankin yrityksen duuneja väännettävänä. Puhumattakaan niistä lukemattomista synttärikemuista ja joogakurssista ja edessä olevista viikon reissuista ensin Turkuun ja sitten Tallinnaan. Siinäpä se marraskuu sitten sujahtaakin ohi lähes huomaamatta... Itsenäisyyspäivänä ehkä on jo aikaa hengähtää. EN TYKKÄÄ.

Lihaton lokakuukin tosiaan veteli viimeisiään, sain pidettyä pakan kasassa ja ainoa "silmällinen" jota koko lokakuun aikana söin oli kalaa, suunnilleen kerran viikossa. Taidanpa jatkaa samalla linjalla, tosin sillä erotuksella, että hyväksyn riistan aika ajoin lautaselleni - ja sitäpä sieltä löytyy heti huomenna kun mennään anoppilaan Pyhäinpäivän hanhipaistille. Kauhistuttaa tosin jo pelkkä ajatuskin lihasta, kun muistissa on niin elävästi Thaimaassa vedetty lammaskorma kahden viikon kasvisruokavalion jälkeen... Maha oli kuin jalkapallo ja pitkään... No, pitää ottaa vähän pienempi palanen ja reilusti kasviksia, ehkä se siitä.

Niin että palataan asiaan sitten joulukuussa... Ei vaan, vitsit vitsinä. Ehkä tämä tästä!