Olen jo useamman kerran miettinyt, että pitäisi joskus kirjoittaa muutama sana pidempäänkin joogasta, ja tänään se hetki taisi tulla vastaan. Miksi juuri tänään, sen kerron sitten tarinan lopussa, eli malttakaa hetki!
On siis olemassa joogaa ja joogaa. Joillekin kaikki jooga on sitä samaa mitä he tekevät esim. kuntosalilla tai kansalaisopistossa, mutta siis eri lajejahan on monia: hathajoogaa, yinjoogaa, bikramjoogaa, astangajoogaa jne jne. Olen siis aikoinaan kokeillut ihanihanihan ensimmäisenä jooganani kansalaisopistolla hatha-joogaa, ja kaikki kunnia sille - se ei vaan ollut "mun juttu". Ihan kivaa hengittelyä ja istumista ja ja ja, mutta se jokin joka olisi saanut oman sydämeni liikahtamaan, sitä
ei vaan ollut. Mummojoogaa, jos sitä jotenkin pitäisi kuvailla. Ei siis minulle, urheilulliselle ja paljon liikkuvalle ja haasteista pitävälle, ei kolahtanut.
Pari vuotta taisi tuon jälkeen vierähtää (vuosi oli ehkä jotain 1997 tai 1998), kun olin hathaa kokeillut, ilman että jooga edes kävi mielessä. Sitten satuin lainaamaan kirjastosta Voimajooga -kirjan, ja sepä näyttikin jo joltain ihan muulta. Ja hei, silloin ei mitään juutuupeja ollut, josta olisi videoklippejä voinut käydä katsomassa, että tämähän voisi olla SE JUTTU. Kirjasta innostuneena kokeilinkin jotain liikkeitä, mutta edelleen ei sitä oikein kirjaa lukemalla saanut irti sitä mitä halusi. Onneksi satuin tuona vuonna olemaan paljon Helsingissä töissä, ja löysin sieltä paikan, jossa heppu nimeltä Jarkko Törmänen piti voimajoogatunteja. Sinne mentiin yhdessä kaverin kanssa yhtenä iltana (maanantaina muistaakseni vielä), ja vieläkin huvittaa, kun muistaa miltä koko loppuviikon tuntui - kuin traktori olisi ajanut yli ja muuttanut minut mennessään ankanpojaksi. Joka paikkaa särki ja sattui ja kävely oli yhtä tuskaa, mutta muuta ei voinut kuin nauraa ja samalla todeta, että this is IT, tätä lisää! Vuosi: muistaakseni 2002.
Sieltäpä sitten suuntasin astangajoogan alkeiskurssille Kouvolaan, ja kävin tunneillakin jokusen kerran. Työkiireet kuitenkin teki tepposet, ja vaikka tykkäsin lajista ja alkeisjatkokurssinkin kävin, niin se jäi. Nyyh... Muutamaa vuotta myöhemmin löysin itseni taas Helsingistä, tällä kertaa opiskelemasta, ja yllättäen Annankadun sali tuli tutuksi. Kierros #2 alkoi, vuosi 2004, taas alkeet ja alkeisjatko - ja sitten paluu Kouvolaan. Ei helkkari. Ei vaan onnistunut jatkaa. Mielessä kyllä aina oli, että se oli niin ihanaa, pitäisi mennä taas tunneille, mutta elämä tuli tielle. Ja lapset. Ja ennenpitkää myös pienenpieni äksidentti laskettelurinteessä.
Vuosi 2010. Polvesta eturistiside paskana, onneksi kiltti lääkärisetä laittoi uuden tilalle. Siinä sitä kuntouttelin itsekseni jokusen kuukauden, ja sinä aikana mietin, että jooga. Se. Aloitetaan. Uudestaan. Polvi operoitiin toukokuussa, ja syyskuussa mietin uskaltaisinko lähteä mukaan kansalaisopiston astangaryhmään. Syksyn ajan keräsin rohkeutta, ja tammikuussa menin mukaan, vaikka polvi ei taipunut juuri enempää kuin 90 asteen kulmaan. Koko ajan ajattelin, että teen koko jutun polven ehdoilla ja sitä kuunnellen, jotain on nyt vaan pakko keksiä.
Siitä se olikin sitten menoa. Motivaatiotekijä oli, aikaa oli, tahtoa oli. Tammikuussa aloitin taas alkeista, kierros numero 3 vuorossa ja vuosi 2011. Huhtikuussa sitten alkeisjatkoon Magnus Appelbergin oppiin, ja toukokuussa sainkin sitten täysin yllättäen Päiviltä soiton - alkaisinko ohjaamaan? En tosiaankaan ollut edes harkinnut koskaan moista, mutta mutta. Voisihan sitä kokeilla, mjoo... Kokeilin. Tykkäsin. Ja sille tielle jäin. Nyt ei joogan lopettaminen ole käynyt mielessä yhden yhtä kertaa, se on vaan niin iso osa elämää että ei sitä voi enää jättää.
Mitä siitä sitten saa? No yhdelle se on hyvä liikuntamuoto, toiselle salin hiljaisuus kiireisen työpäivän jälkeen on maailman ihanin asia. Kolmannelle se on tutkimusmatka omaan itseen. Neljännelle - jotain muuta. Itselleni se on ollut tähän mennessä noita kaikkia kolmea ensimmäistä, ja luulenpa että se neljäskin asia on sieltä pikkuhiljaa löytymässä. Siitä päästäänkin sitten siihen, miksi tätä kirjoittelen juuri tänään!
Nimittäin - tänään ohjatessani joogatunteja löysin taas sisältäni sen ilon ja hyvän mielen, jonka voi saada ihan vaan pelkkin tuntien pitämisestä. Astangassahan ohjaaja ei siis itse "tee muiden mukana" vaan opastaa ja avustaa muita. Jokaisella on oma harjoituksensa, ja jokaista autetaan hänen harjoituksensa mukaisesti, henkilökohtaisesti. Tänään salilla oli mukavat vibat, ja lähdin kotiinpäin hymy huulilla. Tämä mielessäni:
Kiitos siis jokaiselle tänään salilla olleelle, sain teiltä taas niin paljon iloa ja valoa ja energiaa syksyn pimeyteen! Toivottavasti tiellenne tulee yhtä mukavia ja ihania ihmisiä sekä uusia ystäviä niin läheltä kuin kaukaakin, kuin mitä itse olen astangan kautta löytänyt!! Ja muistakaa:
.jpg)
