Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä.
Uusi päivä ja uusi alku. Uudet valinnat. Uusi mahdollisuus.
Välillä uusi päivä tuo tullessaan vain arjen ja sen harmauden ja ankeuden. Pimeän talven, kylmän tuulen. Tavallisuuden, keskinkertaisuuden.
Välillä taas se raottaa ovea sen verran, että saa nähdä jotain sellaista jonka siivin jaksaa taas eteenpäin - alla aukeavat Alppien lumihuiput, auringonlaskun valon kauniin katedraalin lasi-ikkunoiden takana. Yläpuolella aukeavan tähtitaivaan ja hennon revontulen pyyhkäisyn sen yli. Maailman kauneuden.
Välillä toivoisin pystyväni näkemään maailman lapsen silmin. Nähdä kaiken taas ensimmäistä kertaa. Kykyä uskoa ihmisistä vain hyvää. Uskallusta luottaa ja koskea. Ehkä huomenaamulla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti