Joogaa keholle, lepoa sielulle

Kyllä kuulkaa elämä on aika ihanaa.

Viikko joogakurssilla Helsingissä on nyt takana. Myönnän - tuli tarpeeseen. Nyt on ollut pakko sulatella kaikkea muutama päivä, että tähän postaukseen saisi jonkunlaisen järkevän punaisen langan (jos nyt yleensäkään sellaisia näistä löytyy!!), niin tehokkaasti sain pääkopan tyhjennettyä ja siinä sivussa sydämen avattua. Kuulostaako hienolta? No sitä se kyllä oli/on!

Aloitetaan joogasta. Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen joogasin kurssilla kuusi harjoitusta viikon sisällä, eli juuri sen verran mitä "pitäisi" tehdä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan siihen oli yksinkertaisesti sekä intoa että mahdollisuus. Edellinen kerta oli vähän vastaavassa tilanteessa, kun oltiin Päivin kanssa joogaretriitillä Thaimaassa, jossa sai keskittyä - aivan kuten nyt - vain ja ainoastaan joogaan. Niin fyysiseen kuin henkiseenkin.

Nämä kuvat siis Koh Makilta, tammikuulta 2012. Jostain syystä tällä kertaa ei tullut paljonkaan valokuvia räpsittyä, johtuneeko siitä että Helsinkiä ei pidä niin eksoottisena paikkana, josta kannattaisi paljonkaan kuvia ottaa!

Miten kyynärpää sitten jaksoi? Varovaisesti kun aloitti, ja jätti "riittävän" määrän välivinyasoja välistä niin hyvinhän tuo pärjäsi. Vaati tosin pääkopalta suht paljon, että malttoi ottaa kevyemmin vaikka tuntuikin ihan hyvältä taas pitkästä aikaa... Uskon tosin nyt yhä vahvemmin, että universumilla oli tässäkin hommassa sormensa pelissä, sillä se, että käsi alkoi tuntua hyvältä ei riittänyt hidastamaan, vaan katkeraa lisäkalkkia tuli nieltäväksi armottoman nuhan seurauksena! Sen onnistuin saamaan torstaina, kun kävin harjoituksen jälkeen jääkylmässä suihkussa pesemässä hiukset ja lähdin sen jälkeen kaupungille haahuilemaan viideksi tunniksi. Mikäs siinä sitten, kun ei henki kulje niin ei henki kulje, nenäliinoja olikin siitä lähtien murha nippu maton kulman alla piilossa. Note to self - myös pranayamaa on turha yrittää kun on nokka tukossa.

Sitä hyvää sitten olikin Eddien luennot. Asia mitä käsiteltiin (en niistä ala tässä nyt sen kummemmin kirjoittelemaan, tulkaa kysymään livenä jos haluatte kuulla lisää) kolahti korkealta ja kovaa, juuri noita asioita on itse omassa päässään monta kertaa sivunnut mutta tuskin koskaan käsitellyt tuolta kantilta. Opening new horizons, siis.

Ehdottomasti mieleenpainuvin hetki, jonka muistan varmasti lopun ikääni oli sunnuntaina 18.5. kun vietimme hetken Yoga Therapy -tunnin yhteydessä chantaten Gurujin muistolle. Tuolloin sattui siis olemaan Sri K. Pattabhi Joisin kuoleman viisivuotispäivä, ja chanttasimme erästä hänen lempimatraansa. Se mitä tuon hetken aikana koin, sitä ei pysty (lue: en halua) sanoin kuvaamaan, mutta sanotaan vaikka näin että se oli varmastikin se hetki, miksi maailmankaikkeus oli tuupannut minut yleensäkään koko kurssille. 

Sujuvasti Pikku Prinssillä eteenpäin... Olen joskus saanut kyseisen kirjan ystävältäni Hannalta lahjaksi ranskankielisenä, mutta koskaan (tunnustan nolona tämän tosiseikan...) en ole tuota lukenut suomeksi käännettynä. Nyt kun sattui olemaan aikaa ja törmäsin kirjaan kirjakaupassa haahuillessani, niin tuli sitten korjattua tämäkin epäkohta. Jotenkin se oli juuri oikea kirja taas siihen hetkeen, jolloin sitä aloin lukea!! Darian suosituksesta kävin poikkeamassa pikkukuppilassa nimeltään Brooklyn Cafe, ja siellä - latten ja bagelin ääressä mielettömän viihtyisässä ympäristössä juuri sopivan musiikin soidessa taustalla - kaivoin Prinssini esiin ja luin sen yhdellä istumalla kannesta kanteen. Jos joskus olet pystynyt olemaan hetken läsnä juuri tässä hetkessä, ilman että menneellä tai tulevalla on mitään valtaa mihinkään, niin sitten tiedät millaisen muiston sain lukutuokiostani... Huoh. Näitä lisää!

Dariasta muuten puheen ollen, tavattiin hänen kanssaan lauantaina (niin siis hän on ihana ystävä ja BTW huonekaverini töissä Lappeenrannassa...) ja piipahdettiin tutustumassa Ravintolapäivän antiin. Kävellä Espan puistossa, jossa toinen toistaan herkullisemmat tuoksut leijuu nenään!! Namnam... Onneksi ei enää millään dieetillä tullut oltua, vedettiin sen verran herkulliset hampurilaiset ja maapähkinävoi -pirtelöt nassuun! Ja jälkkäriksi tietysti oli pakko saada jotain, eli poikettiin kahvilla ja raakakakulla Johan & Nyströmillä. Herkkua kerrakseen... Ensi kerralla pitää käydä kokeilemassa tuo Maria Löfgrenin Hymy Raw Food Cafe, nyt kävin kääntymässä kyllä sen edessä mutta kun ei sattunut olemaan yhtään nälkä niin en sisään asti poikennut. Ensi kerralla sitten!

Mitäköhän muuta... No olkonn nyt taas tältä erää. Jotain jää varmasti vielä kirjoittelemattakin, eiköhän tässä ollut nyt jo yhteen postaukseen riittävästi BSää. Yhteenvetona todettakoon vaan että kyllä se elämä on ihmisen parasta aikaa!! Kesääkään unohtamatta!

Keeping a good attitude!

Toisin sanoen olen ja en ole laiskotellut... Tällä kertaa treenaaminen on tosin tehty korvien välissä eikä salilla tai joogassa.

Fyysiseen puoleen hetkeksi kuitenkin palatakseni: viime sunnuntain salitreeni Mallun kanssa veti konttiosaston taas niin jumiin että kävelin kuin ankanpoikanen taas muutaman päivän. Joka kerta vessaan mennessä joutui tipauttamaan itsensä pöntölle - krhm - hieman korkeammalta kuin mitä olisi ollut mukavaa ja suotavaa - oikealla kädellä kun en ole tehnyt YHTÄÄN mitään sellaista mikä on tuntunut vähänkään epämiellyttävältä! Ja koska tuo painon varaaminen kädelle ei ollut vailla tuntemuksia niin silloinhan sitä ei tehdä, vai kuinka?

No, siitä selvittiin, ensi kertaa taas odotellessa... Mutta. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin! Ahkera rasvojen hölväys käteen sekä täysi lepo on auttaneet!! Aiemmin kun jo pelkkä käden tiukkaan nyrkkiin puristaminen sattui kyynärvarteen niin maan perkeleesti, niin eipä satu enää... Olen parina iltana kokeillut varovaisesti jopa aurinkotervehdyksiä, ja hei, pystyn niitä tekemään - aiemmin jo pelkkä alaspäin katsova koira tuntui ni-in epämiellyttävältä että ei siinä halunnut olla hetkeäkään! Hyppyläpsyhymiöitä nyt tähän, ja miljoonasti!!

Totaalilepo taisi siis olla se mitä käsi (ja koko kroppa) on kaivannut, sen piti vaan reagoida jollain dramaattisemmalla keinolla että tajusin hellittää. Luulisi että tähän ikään mennessä, ja kaikkien näiden vaivojen jälkeen, olisi ymmärtänyt lepohetken tarpeen jo aikaisemmin, mutta parempi kai myöhään kuin liian myöhään. Tämä koko käsijuttu taitaakin olla joku kieroutunut viesti universumilta, että joskus on syytä pitää pieni täystauko, maailma ei todellakaan siihen kaadu. 

Tästä onkin hyvä jatkaa varovaisesti ensi viikon Eddien kurssille, taidan pitää siihen saakka täystaukoa joogastakin ja malttaa olla repimättä kättä uudelleen kipeäksi. Siellä sitten aloitellaan taas ja katsotaan, miten pääkoppa kestää "vajavaista" harjoitusta...

Varovaista treeniä

Nyt on viikon verran annettu kyynärpäälle täyslepoa, vedetty kolmen päivän buranakuuri ja sivelty urakalla Voltarenia kätöseen. Lopputulos - akuutti kipuvaihe selätetty! Ja koska mun luottofyssarini on ansaitulla lomalla (terveisiä vaan sinne Italian lämpöön...) niin luotin googleen ja youtubeen ja kaivoin sieltä esille varovaisia venyttelyohjeita joilla aloitella. Niitäpä löytyikin, eli nyt varovaista harjoittelua: salilla äässiä ja jalkoja ja kaikkea muuta, joihin ei lukeudu mitään puristusta kaipaavaa (mukaan lukien painojen nostelu), ja kotona pikkupikkupainoilla ranneliikkeitä venyttelyä tukemaan. Hiljaa hyvä tulee!

Salillekin lähdin Mallun kanssa piipahtamaan, perstuntumalla tosiaan mentiin tämä päivä. Tällä kertaa valinta oli helppo, kun oli vahva kaveri ja varmistaja mukana, joka nosteli painot prässiin ja siitä pois. Muuten olisi jäänyt varmaan treenit kokonaan väliin. Myönnettävä se on, että syö miestä (tai naista) kuin pientä sikaa kun ei pysty (tai oikeammin tällä hetkellä halua) nostella mitään kympin limppua painavampaa. Vasemmalla kädellä kun ei yksinään uskalla alkaa urheilemaan. Ja tosiaan, oikeahan tuo mun kipeä käteni on, eli se jolla käytännössä teen KAIKEN. Kivaa...

Sitäkin suuremmalla syyllä nyt käsi kerralla kuntoon!