Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luomua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luomua. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. tammikuuta 2015

Minun ALKUni


No niiiiin!! Ensimmäistä väliraporttia pukkaa, kun ensimmäinen viikko uudella Alku -polulla takana. Ensi alkuun myönnän, että kauhistutti sekä maitotuotteiden että viljan tipauttaminen ruokavaliosta pois yhdellä ja samalla kerralla. Kuitenkin niitä kun on syönyt (ja myös tykännyt niistä) jo reilun 35 vuotta elämästään niin jotenkin ne ovat olleet se tuttu ja turvallinen ruokailun peruspilari. Päätin kuitenkin ottaa hypyn tuntemattomaan, sillä


No mitä on jäänyt ekasta viikosta käteen? Painoa tippunut noin puolitoista kiloa, eli tainnut vähän tuota turvotusta ollut kerääntynyt... Olo on kevyt, mahassa ei kierrä (mitä nyt alkuun kun tuli lisättyä muutama sellainen ruoka-aine listoille josta tiesin alkuun tapahtuvan jotain ei-niin-hauskaa) ja turvotus mahan kohdalta on sulanut tiehensä. Mittanauhaa en ole vielä kaivanut esiin (katsotaan sitä sitten viikon päästä). Mitä sitten olen syönyt? No ruokaa. Ja ihan riittävästi. Perunaa en ole kaivannut, kahvia opettelin juomaan sekä mustana (lähinnä töissä koska siellä ei ole muuta tarjolla) että mantelimaidon kera. Rahkaa en ole kaivannut hetkeäkään. Kuidun saamisesta on turha olla huolissaan, koska se määrä kasviksia ja marjoja, joka nyt kuluu, riittää takuuvarmasti kattamaan päivän kuitutarpeen. Sanalla sanoen - TYKKÄÄN!


Ja mikä ihaninta, lapsetkin ovat halunneet poikkeuksetta maistella äidin tekemiä ruokia - nytkin kattilassa porisee tomaatti-paprikakeitto, johon paistan päälle leipäkuutioiden sijasta kanaa. Ja sakeutus kerman sijasta kookosmaidolla. Kuulostaa ehkä hivenen eksoottiselta, mutta toimii!! Ohjetta alla.


Tomaatti-paprikakeitto (1-2 annosta)

1 sipuli
1 punainen paprika
2-3 tomaattia
2-3 rkl oliiviöljyä
½ prk Mutti kirsikkatomaatteja tomaattikastikkeessa
suolaa
mustapippuria
basilikaa
Roasted Garlic & Pepper -maustetta (tai vaihtoehtoisesti 2-4 kynttä valkosipulia )
1-1,5 dl kookosmaitoa

Pese ja pilko kasvikset, ja kuullota niitä kattilassa 5-10 min. Lisää säilyketomaatit ja mausteet ja anna muhia vielä n. 15 min. Lisää lopuksi kookosmaito ja surauta tasaiseksi esim. blenderissä tai sauvasekoittimella.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Käynnistyy, käynnistyy...

Meinaa välillä yskiä niin pahasti tämä mopo (ja välillä taas mennään sellaista vauhtia että päätä huimaa), että otettiin uusi startti kevääseen - liityin nimittäin Team Fitin 3 kk valmennusryhmään. Treenin ja ruokavalion saan nyt sitten "samaan hintaan" lisäksi luentoja ja tiimipäivää, plus myös Johannan ammattitaidon käyttööni. Sopii mulle!


Ryhmä aloitteli eilen, ja käytiin vetämässä yhteiset aamutreenit salilla. Hassua, kun muut enemmän tai vähemmän aloittelee saliuraansa, ja sitten mukana olen minä, joka on jo jonkun aikaa käynyt rautaa pumppailemassa... No ei siinä, jokaisella on omat tavoitteensa, minulla myös, ja niillä mennään! Tosin eilen huomasi hyvin, että siinä ajassa kun muut tekivät yhden tutustumiskierroksen laitteissa niin ehdin vetäistä soolona lähes kaikilla laitteilla täydet sarjat painojen kanssa, kaikki laitteet ja liikkeet kun oli jo valmiiksi tuttuja. Muutamat tosi hyvät vinkitkin ehdin Johannalta siinä ähkimisen lomassa saada, eli ei tuo tutustuminen itsellenikään mikään huono juttu ollut - päinvastoin. Nyt kun joutui taas kertaamaan puhtaat tekniikat niin saa treenistä enemmän irti!


(Nämä kuvat on napsittu jo jokunen viikko sitten, mutta isketään nekin nyt tänne...) 

Eilisessä treenissä oli mahtavaa myöskin se, että käytiin vetämässä pikapikaa (lue: lyhyillä palautuksilla) muutama sarja prässiä ja penkkiä yhdessä Terhin kanssa. Enkathan siinä paukkui prässissä hienosti, 150 kg näytti olevan painoa kyydissä parhaimmillaan!! Ja jos tuo lukema ei siellä päässä näin heti suoraan herätä hurraahuutoja, niin voin kertoa että tämän polven kanssa mikä minulla roikkuu vasemman jalan jatkeena, nuo on ihan mielettömät lukemat - alkuun ei uskaltanut tehdä prässiä edes puolellakaan tuosta, kun nivel rahisi ja rohisi ja rutisi. Nyt rutinat alkaa vasta tuossa 140 kg kohdilla eli edistystä on tapahtunut siinäkin suhteessa!

Ruokapuolelta voisin vielä vinkata yhden uuden jutun. Kokeilin nimittäin eilen illalla allaolevasta ruotsinkielisestä kirjasta tattarinarskujen tekemistä (toisella kotimaisella bovetecrunch, eli eikös se suomennu sujuvasti narskuksi...). Ne osoittautuivat aivan loistaviksi! Muksutkin narskutteli niitä menemään ihan innoissaan - ovat mukavan rapeita eikä makukaan ole mitenkään liian voimakas. Herkkua ilman suolaa ja rasvaa siis. Nyt aamusella törkkäsin näitä pari ruokalusikallista jogurtin ja marjojen sekaan kaurahiutaleiden/leseiden sijaan (sori Terhi, en jaksa aina blendata näitä smoothieksi asti vaan vetelen satsin sellaisenaan...), ja voi pojat kuulkaa... Suosittelen kokeilemaan, ohje alla!



Tattarinarskut

3-5 dl kuorittua tattaria (mielellään luomua)
vettä

Huuhtele tattarit hyvin lävikössä ja laita likoamaan yön yli. Huuhtele aamusella huolellisesti ja kuivaa joko tavallisessa uunissa noin 50 asteessa 8-12 h tai kuivurissa 40-42 asteessa kunnes ovat täysin kuivia (itselläni tähän meni Excaliburissa noin 5 h). Säilytä tiiviissä purkissa.

Ps. Näitä voi siis käyttää myslissä tai jogurtin päällä tai raakanameissa tai tai tai... Kirjassa oli ainakin useampi raakaruokaohje, jossa näitä voisi hyödyntää. Ja sopivat siis niillekin, jotka ovat gluteenittomalla tai muuten vaan välttelevät viljaa!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Nonni. Kesä on ohi...

Eiköhän sitä voida todeta näin, kun juhannus on takana, yöt pimenevät ja aurinkokin katosi. Tosin en laita vastaan, kun metsästä alkaa löytyä kaikenlaista herkkua:



Kuten ehkä joku sieniä yhtä paljon himoitseva voinee arvata, näiden paistamiseen ei käytetty mitään öljyä, vaan tuuppasin sekaan ihan sitä itseään - voita. Silläkin uhalla että se näkyy huomenna vaa'alla. Seuraava ajatus kuitenkin kantanee tästä lipsahduksesta yli!


Tänään se valinta oli tämä. Huomenna on uusi päivä ja hyvää aikaa tehdä taas päätöksiä!!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kokeilevaa ruoanlaittoa, osa 38

Postailin jo aiemmin kuvan duunailemistani lipstikka/öljykuutioista, ja niitä kerran kokeiltuani innostuin tekemään vähän lisää... Tällä kertaa kasvimaalta löytyi sekaan jo muutakin, joten lipstikka sai seurakseen ruohosipulia, oreganoa, salviaa ja timjamia. Nips naps kaikki vaan silpuksi ja jääpalakuutioiksi, tällä kertaa ihan vaan veteen säilöttyinä. Onpahan ainakin vihreitä!



Tänään pääsinkin jo kokeilemaan noita ihan käytännössä - paistoin vähän jauhelihaa ja tuuppasin kuution paistovaiheessa sekaan. Loppuvaiheessa kyytipojaksi ropsaus ruususuolaa ja rouhittua mustapippuria, ja täytyy todeta - ei pöllömpää!! Pistäkääs kokeillen jos ette usko, meidän pakastimeen näitä ainakin kotiutuu vielä lisää.

Ja ettei ihan vaan vihreydellä koristettaisi tätä postausta, niin tekaisin tuossa juhannuksen päättymisen kunniaksi myös raakasuklaanamusia, joista tuli niistäkin (vaniljan puuttumisesta huolimatta) aivan mahtavia! Pääsivätpä samalla Ikeasta joskus mukaan tarttuneet silikoniset jääpalamuotit käyttöön:  


Hivenen ehkä ensi kerralla lisää sitruunamehua, tai sitten karaisen mieleni (ja kieleni) ja törkkään mukaan pienen palasen chiliä... Ohje näihin löytyy muuten Terhin Tasapainossa -blogista eli täältä.

Ps. Jottei totuus unohtuisi, niin kyllä, olen myös treenannut, viimeksi tänään hellepäivän kunniaksi kävin rehkimässä joogasalilla. Ja as usual, hyvää teki, sekä fyysisesti että korvien välissä... Lisäponttakin harjoittelulle tuli taas tänään hommattua, kun käytiin Maaritin kanssa shoppaamassa, ja mukaan tarttui henkkamaukalta jopa koon 38 hameita - tuo koko on viimeksi mahtunut päälle bauttiarallaa kuusi vuotta sitten!!

Hmm... Missäs se mittanauha taas onkaan...?

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Lähiruokaa parhaimmillaan

Sattuneesta syystä on alkanut kiinnostaa yhä enemmän, mitä sitä suuhunsa oikein tulee työnnettyä... Sain tässä yhtenä päivänä viimeinkin aikaiseksi toteuttaa yhden kokeilun, joka on pyörinyt mielessä jo pitkään. Alkunsa koko homma sai siitä, että Puotimaalla -putiikin emäntä Liisa viestitteli Facebookissa vastajauhetuista luomujauhoista. Otinkin heti yhteyttä Liisaan ja sain tilaukseni tehtyä. Pussista löytyi seuraavaa:


Puurohiutaleet on tietty tuttuja kaikille, mutta mitäs nuo jyvät sitten? No. Ne jotka on Facebookissa kavereitani, niin tietävät, että kaapistani löytyy tällainen ihanuus:


Eli siis Vitamix -blender, jolla saa tehtyä aivan ihanan sileitä viherpirtelöitä, smoothieta, keittoja jne jne. Lisäksi olen hommannut normaalin kannun lisäksi toisen, kuivien aineiden prosessoimiseen soveltuvalla terällä varustetun kappaleen. Nokkelimmat varmaan keksikin jo, eli siis halusin kokeilla jauhaa kokonaisista jyvistä täysin lisäaineetonta luomujauhoa. Ja koskapa tätä päivitystä kirjoitan, niin kokeilu onnistui hienosti - epäonnistuneesta tuskin tänne kehtaisin edes kirjoittaa...

Ja mitä sitten jauhoista? Niistähän nyt voisi leipoa vaikka mitä, mutta lähdin rohkeasti kokeilemaan jotain ihan muuta... Näistä lähdettiin liikkeelle:


Välituloksena syntyi tämä pallero, josta edelleen prosessoituna syntyi - täysjyväluomupastaa!! Pastahan kuuluu tällä hetkellä jokapäiväiseen ruokavalioon, eli siitä tämä ajatus alunperin lähti liikkeelle.



Yllättävän hyvin pysyi taikina pastakoneessa kasassa, hieman tuon riittävän sitkon syntyminen arvelutti, mutta turhaan. Ehkä vähän normipastataikinaa paksummaksi nuo levyt joutui jättämään, mutta se ei haittaa. Ja maku... Voi pojat. Ei voi verrata kaupasta ostettuun, ei sitten millään!

Ja koskapa se on sunnuntai ja uusi viikko taas täynnä, niin lisätään tämäkin tänne loppuun: