Uuteen nousuun

Sattuneesta syystä päivittäinen selviytymisstrategiani on ollut jo jonkun aikaa "One breath at a time". En tiedä mitä kaikkea olen tällä välillä menettänyt (paljon, todennäköisesti), kun kaikki huomio on mennyt siihen, että saan päivittäiset toimet kunnialla hoidettua eli että

a) syön,

b) teen duunit niin, ettei niissä ole valittamisen sijaa eli keskityn niihin niiden vaatimalla tarkkuudella ja innolla,

c) vietän aikaa lasteni kanssa, 

d) liikun ja

e) lepään riittävästi.

Ihan yhtä sattuneesta syystä kohdat a), d) ja e) ovat jääneet vähemmälle huomiolle, eli kun ei vaan jaksa. Ehkä tuo nukkumisen puute on ollut seurausta noista kahdesta muusta, eli kun ei syö ("kun ei ruoanlaittoon jaksa/ehdi käyttää aikaa") eikä liiku ("onhan mulla fyysinen työ jossa tulee liikuttua päivittäin ainakin se 4 tuntia, plus sitten joogatuntien pito siihen päälle") niin eipähän sitä oikein nukutakaan. Ja ehkä myös kaikella tunnekuormituksella on myös ollut oma osansa, kesän valoisista öistä puhumattakaan.

Onneksi tunnelin päässä on viimeinkin valoa.

Menneellä viikolla olen nimittäin käynyt taas useamman kerran sekä kiipeilyseinällä että joogaamassa. Ja yllättäen ruoka maistuu taas - viime viikollakin havaitsin, että mahani alkoi ensimmäistä kertaa ehkä puoleen vuoteen ilmoittelemaan itsestään, ja vieläpä säännöllisesti noin 4h välein!! 

Tästä se lähtee taas, vaikka tuntuu siltä, että kunto on lähes nollassa (ainakin kiipeilyseinällä). Pitkä astangaharjoitus tosin tuntui yllättävän hyvälle, vaikka aiemmin en ykkössarjasta ole juurikaan välittänyt - nyt koko harjoitus vaan tuntui lentävän eteenpäin, eikä kehossa tuntunut kiristystä... Jopa käsilläseisonnat on edistyneet, vaikken niiden eteen ole säännöllisesti mitään tehnytkään. Tykkään <3 !!

Joogan ja kiipeilyn lisäksi ensi viikolla korkkaa salikausi, kuulostellaan ensi kerralla mitä kivaa siellä mahtaa taas tapahtua!

Elämänmittaisella matkalla

Puoli vuotta sitten blogini hiljeni täysin. Ensimmäiset 3 kk meni pohtiessa jopa koko roskan poistamista, ja viimeisimmät 3 kk puolestaan odotellessa sitä, milloin pystyisin taas kirjoittamaan.

Pitkä aika - ja pohdinta.

Miksi näin sitten kävi?

Jo jonkun aikaa elämäni on ollut yhtä muutosta ja myllerrystä. Aloitin tämän blogin - ja itse asiassa koko feenikslinnun matkan - ulkopuolelta ja päädyin matkustamaan lähestulkoon universumin toiselle laidalle ja takaisin, sukeltamaan syvälle itseeni. Ulkoinen muutos oli pelottavankin helppo tähän loppumatkaan verrattuna, ja nyt itse asiassa ymmärrän, miksi monelle se on se elämänmuutos joka toteutetaan: se ei satu. Se ei pelota. Se ei revi rikki ja pakota näkemään niihin perimmäisimpiin ja vaikeimpiin kysymyksiin.

Tässä vaiheessa tuntuu, että nähdessäni miten helppo tuo ensimmäinen muutos lopulta olikaan, aloin havaita itsessäni ja ympäristössäni sellaisia epäkohtia ja ihmisiä, jotka saivat minut voimaan henkisesti huonosti, olemaan liian itsekriittinen, tuomitseva ja saamaton. Syyttelemään muita asioista, joita en näennäisesti voinut muka muuttaa. Sitten kun tajusin, että kyse ei ole itse asiassa olekaan muista ihmisistä tai ympäröivästä tilanteesta ylipäätään, vaan minusta itsestäni ja omista reaktioistani niihin, aloin tietoisesti karsimaan näitä negatiivisuuden lähteitä elämästäni. Yksi kerrallaan. Etsien jotain muuta. Jotain uutta ja inspiroivaa, jotain positiivista. Jotain josta ammentaa voimaa ja kauneutta.

Tietämättä tarkkaan mihin asti kaikki johtaisi.

Monta askelta ja askelmaa, yksi kerrallaan, keräten rohkeutta siihen viimeiseen hyppyyn. Oppien luottamaan omiin siipiin ja valintoihini, omiin arvoihini ja siihen, millainen ihminen tiesin sisimmässäni olevani. Luottaen siihen, että unelma kantaa. 

Ja se viimeinen askel on nyt otettu, se jonka pelkäsin kaatavan sekä blogini että koko elämäni... Avioero. 

Vaikka se teki (ja tekee edelleen) kipeää, ja opettelemme nyt koko porukka uutta elämää ja elämäntilannetta, niin tiedän jo nyt tämän olleen oikea ratkaisu. Ex-miestäni arvostan ja kunnioitan edelleen lasteni isänä, mutta perheenä jotain puuttui. Itsekästä tai ei, mutta sanon sen nyt tässä ääneen: se jokin joka puuttui olin minä itse. Minun iloni ja onnellisuuteni. Minä minuna itsenäni, sellaisena ihmisenä joksi olin kasvanut. Olin perheessämme enää jotain sellaista mitä minun oletettiin ja odotettiin olevan, en sitä mitä sisimmässäni olin. 

Aika pelottava havainto. Sellainen joka repii aika lailla sielua, itsetunnosta ja elämänilosta puhumattakaan.

Mitä siis nyt? Oma pieni asunto lähellä lapsia, opiskellen ammattiin jota tiedän jo nyt rakastavani ja arvostavani. Tai no, itse asiassa kahteenkin ammattiin, jos ja kun näyttää siltä, että myös unelmani joogaopettajan työstä kantaa. Suuri kiitos niille kahdelle ihmiselle, jotka rohkaisivat minua lähtemään näihin molempiin suuntiin, itse asiassa kannustaen lähes samoilla sanoilla - "olisit hyvä siinä". Toivottavasti olen luottamuksenne arvoinen <3

Pienin askelin ja nöyränä eteenpäin. Sitä miten tämän blogin tarina jatkuu, en osaa vielä sanoa, siksi kysynkin teiltä: vieläkö TE jaksatte olla mukanani tällä elämänmittaisella matkalla?

#DecemberExercise

Nyt kun työkiireet on jääneet taakse ja on koko kuukausi aikaa _ihan_vain_minulle_ (okei, no vähän lapsillekin) niin otin taas itseäni niskasta kiinni ja haastoin itseni - ideana oli liikkua joka päivä vähintään 30 minuuttia. Ei paha? Ei pitäisikään olla. Siksi päädyin haastamaan mukaan myös kavereita, eli haasteeni löytyy Instasta hashtagin #DecemberExercise alta, sekä blogin FB-sivuilta. Kaikki nyt sitten vaan mukaan, vielä ehtii!

Terhi muuten kirjoitti haasteeni inspiroimana omaan blogiinsa erittäin hyvän tekstin, siksi päädyn pitämään omani lyhyenä. Käykää tutustumassa!! Ohessa kuvia omiin alkukuun luukkuihini, ja tosiaan Instasta löytyy lisää (muidenkin kuvia):

Ps. Ja koska on tosiaan joulukuu, niin reipas siivouspäivä (jonka jokainen todennäköisesti tulee tekemään) katsotaan suoritukseksi. Eikä kävelyäkään väheksytä, pääasia että ei lösähdä työpäivän päätteeksi sohvannurkkaan ja löllötä siinä loppuiltaa!

It's alive!!

Kesä tuli, kesä meni. Mitä tuli tehtyä...?

Boulderointia Grazissa, Itävallassa

Liikunta pitää terveenä?

Lisää voimaa coreen!

Paluu joogamatolle

Kehonpainoharjoittelun alkeet

Boulderointia ihan vaan tylsästi Kouvolassa

Olkapäätreenit, ensimmäiset reiluun puoleen vuoteen

Punttisali. Kuuluu asiaan

Voikkarenkaat - uusi intohimon kohde!

Sisäseinä - sitä luvassa taas koko talveksi, isolla kauhalla annosteltuna!

Siinä parhaita paloja. Toki sitä tuli paljon muutakin nähtyä ja kokeiltua, mutta josko sitä tyytyisi laskeutumaan blogin pariin tälleen kevyesti kuvakollaasilla. Ensi viikolla sitten taas lisää - ja se on lupaus!

Onnellisuutta etsimässä

Jaa-a, näytti sitten vierähtäneen kolme kuukautta viime päivityksestä... Hups.

Siinäpä se oikeastaan tulikin, se perimmäinen syy. Eli jossain vaiheessa elämästä tuli taas suorittamista sekä töiden että vapaa-ajan osalta, ja sitä ei enää osannut nauttia hetkistä, siitä asiasta joka loppujen lopuksi on se, josta onni syntyy. Siksipä oli pakko vetää - jo vastaan haraavan kropankin takia - totaalinen täysstoppi hetkeksi. Jätin siis kesäksi a) joogaamisen b) punttitreenin ja c) ruoan kanssa vehtaamisen AIVAN TÄYSIN pois. Kesäloman aloitin viikko juhannuksen jälkeen, ja silloin loppui kaikki - pari ekaa viikkoa meni että nuppi nollaantui ja opin taas nauttimaan "pikkuasioista". Mansikoista, auringonpaisteesta, lasten kanssa kaupassa käymisestä. You get my point.

Kesälomalla oli ihanaa myös ottaa täydellinen irtiotto kotioloihin ja heittäytyä hetkeksi seikkailuun: lähdettiin koko perhe (minä ja isäntä kera 5- ja 6-vuotiaiden lasten) autolomalle. Heinäkuun superkuun noustessa otettiin suunta kohti pohjoista (omalla autolla!) ja mennä tykitettiin ensin Ranuan eläinpuistoon:

Sieltä Pelloon yöksi ja seuraavana aamuna Ruotsin puolelle kohti Kiirunaa ja Norjaa:

(Hitto että tuo paskaläiskä jossain kameran syövereissä harmittaa, mutten jaksa käydä jokaista otosta photoshoppaamaankaan...)

Perinteisesti oltiin varauduttu siihen, että Norjassa on kylmää ja koleaa, ja että max. pari päivää saa nauttia auringosta. Kele että voitiinkin olla hakoteillä tuossa pakkausasiassa - koko hemmetin viikon paistoi aurinko, päivälämpötilat oli luokkaa 25-30 astetta ja meillä pääasiassa pitkähihaisia vaatteita mukana... Puolivälissä reissua jouduttiin ostamaan pyykinpesuainetta, että saatiin ne vähät t-paidat ja shortsit puhtaiksi loppumatkaa varten! Ja hei, IKINÄ en ole aikaisemmin palanut Norjassa, mutta nyt tuli sekin koettua...

Eli perillä oltiin, kaksi vuorokautta matkustettu ja takana noin 1100 km. Not bad, hatunnosto lapsille jotka jaksoivat kiltisti istua autossa. Tosin tätä helpotti se, että alkumatkasta ihmettelivät jotain "muka isoa" ylämäkeä, johon ehdin fiksuna kommentoida nauraen että sitäkö luulevat isoksi, on ihan pikkutöppyrä Norjan mäkiin verrattuna. Kyllähän nuo siinä Kiirunan jälkeen totesivat kun Skandien yli ajeltiin, että oikeassa olin kuulemma ollut!! Ja eivät olleet uskoa silmiään kun näkivät lunta keskellä heinäkuuta...

Pari ihanaa päivää Narvikissa, ja sitten pääkohteeseen - Lofooteille. Kerran ollaan aiemmin siellä käyty, mutta keli ei silloin suosinut ja hypättiin puolimatkassa lauttaan ja tultiin takaisin mantereelle. Tällä kertaa ei sitä ongelmaa ollut, vaan ikkunoista sai katsella koko ajan ulos monttu auki. Kuvat ei tee paikalle oikeutta, mutta tässä makupaloja!

Kaikista mahtavin kokemus reissussa oli kyllä ehdottomasti tuolla Lofooteilla ollut vanha kalastusmaja, jossa oltiin yötä. 1800-luvun lopun maja oli kunnostettu ja modernisoitu, ja vaikka tuo hiukka kallis oli alkuperäiseen budjettiin nähden niin kyllä se oli myös joka sentin arvoinen <3 ...

Lofoottien reissu päätettiin merimatkaan (4h) lautalla yli avomeren. Kyllä tuossa maassa sydän ja sielu lepää...

Viimeisenä päivänä käytiin vielä ihailemassa maailman voimakkainta vuorovesivirtausta Saltstraumenilla Bodön liepeillä. Mukava pikku iltalenkki pikkuneidin kanssa sillan yli ja takaisin... Eikä tuo muuten ole maailman mukavin silta kävellä, kävelytie on noin metrin levyinen ja rekka kun ajaa ohi niin koko silta tärisee. Ei heikkohermoisille siis!

Vaikka isompi tyttö olisi vielä yhden yön halunnutkin olla Norjassa, niin pienemmästä alkoi huomaamaan että kotiin on jo ikävä. Aamulla otettiin suunta taas Ruotsiin ja sieltä Suomeen - yöksi pysähdyttiin vielä Ouluun Edeniin ja pulikoitiin reissuhiet pois kylpylässä. Iltakävely kauniilla Nallikarin biitsillä huipensi koko reissun <3 ...

Kyllä se on tunnustettava, että kotiinkin on kiva palata. Varsinkin kun auto on täynnä karkkia... Suomennos - pakkohan se oli vielä poiketa matkalla Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälässä!!

Loma siis oli ja meni, elokuu alkoi ja motivaatio treenata kasvussa... Ongelma oli vaan yhä edelleen kyynärpää, joka oli jo parempi mutta ei vieläkään kunnossa. Khakka. Joogaan kyllä halusin venyä, lähinnä sen takia että tiesin syksyn kurssien alkavan tuota pikaa. Mutta muutoin lisää lepoa salitreenistä ja syömisistä. Muutoin kuvioissa olikin taas töitä, esikoisen koulujen alku jne. Sitten vähän sairastelua ja viimeinkin tänään se korkattiin: SALIKAUSI!! Jalkatreenit tuli vedettyä taas ihanan Annin kanssa, tästä se taas lähtee!

Tällä kertaa pidetään mielessä myös se, että