Friday the 13th

Pahaenteinen otsikko?

Kaikkea muuta, itse asiassa. Mutta aloitetaan alusta. 

Eli jo pidemmän aikaa olen tuntenut, että kaiken jo tapahtuneen päälle jotain isoa on VIELÄKIN tulossa. Kokonaisuudessaan viimeinen puolitoista vuotta on ollut sellaista kasvun ja muutoksen aikaa, että toivoin sen kaiken olevan jo takana. Ensimmäiset muutokset johtivat seuraavaan ja siitä seuraavaan, eikä vauhti tuntunut lainkaan hidastuvan. En mene nyt kaikkiin yksityiskohtiin, mutta aika pimeässä paikassa tuli vierailtua kerran jos toisenkin. Eijeijei, en siis tarkoita mitään pahemmanlaatuista masennusta tms, mutta sanotaanko näin, että jouduin käymään itsestäni läpi asioita, joita en oikeastaan tiennyt olevan olemassakaan. Pikkuhiljaa, ajan myötä, opin näkemään valonpilkahduksia ja ymmärsin, että se mitä seuraavaksi on tapahduttava, on oleva aikamoinen hyppy kuilun reunalta tuntemattomaan. Ilman siipiä.

Ja nyt. Monien pienten toivonkipinöiden ja isojenkin pettymysten jälkeen uskonloikkani suunta selvisi - kuin vahingossa. Sellaisesta suunnasta, jota joskus olin puolileikilläni pohtinut, mutta josta vaihdoin muutaman leikillisen ajatuksen Annin (ihana, rakas ystäväni, kiitos taas kerran <3 ) kanssa. Pari päivää tuon jälkeen, maanantaina ruokatunnilla, kirjoitin pari ratkaisevaa sanaa tietokoneelle. Naps naps, kliks. Ei tästä kuitenkaan mitään tule. 

Tuli siitä. Isosti. Sain soiton vielä samana iltana, jotta tulepas käymään täällä. No toki! Parille ystävälle oli tästä tietty pakko kertoa, vaikka en uskaltanut enää edes toivoa - onneksi nämä ihanat ystäväni jaksoivat, ja saivat valettua minuun uskoa, että tämä on SE JUTTU. 

Torstai-ilta. Lapset hoidosta kotiin ja nokka kohti tuntematonta... Isommin kuin uskottekaan. 

Ja sitten se perjantai, 13. päivä. Aivan. Varmaan jo arvaattekin. Ilmoitin esimiehelleni irtisanoutuvani työstäni. Minä, joka en yleensä jätä mitään kesken. 

Nyt sen teen, koska minulla on unelma. Joka on käymässä toteen.

Taisin - aivan vahingossa - löytää siipeni <3 .

Terveisiä Barcelonasta!

Kuten joku varmaan jo edellisestä tekstistä arvasi, niin maailmalla on tullut taas reissattua ja nähtyä paljon kaikenlaista uutta ja ihmeellistä... Kyseessä oli siis työmatka Espanjaan, jossa en ollutkaan aiemmin käynyt - eli ihan mielenkiinnolla lähdin matkaan.

Syömisten suhteen mietitytti miten onnistun pitämään hyvin alkaneen Alku -polkuni mahdollisimman hyvin, mutta sitten fiksuna likkana totesin että mitä siitä jos jonkun kerran vähän joutuu venymään. Pääasia on paluu polulle ja arkeen. Toisin sanoen maistelin hyvällä ruokahalulla pinchoja (paikallinen nimi tapakselle), söin paellaa, perunoita, suklaajälkkäriä, join maitokahvia ja viiniä jne jne. Ja hyvää oli!!

Rehellisesti sanottuna ruokien joukossa oli myös sellaisia, joita en toistamiseen halua enää maistaa... Esimerkkinä jotain yybersuolaista ja tahmaista töhnää, hyi olkoon. Mutta - jälleen kerran löytyi kaupunki, jonne haluan vielä palata!

 

  

Tuliaisiksi tarttui mukaan jokunen Desigualin mekko, osa viime vuoden kokoelmaa, osa tämän. Kun halvalla sai niin pakkohan se oli ostaa... Nyt on kiva odotella Suomen kesää, kun tietää että muutaman kuukauden päästä saa vetää ihanan mekon päälle lämpimänää kesäpäivänä!!

Nyt vaan lisää treeniä niin saa taas talven (lue: joulun) aikana kertyneen rasvakerroksen sulateltua. Treenistä voisinkin kirjoitella lisää taas seuraavassa postauksessa - nyt jään fiilistelemään vielä hetkeksi Espanjan tunnelmia!

Hyppy tulevaisuuteen

Toisin sanoen - iloista uutta vuotta 2015 kaikille!!

Lokakuun 8. päivä näytti olleen edellinen postaus eli hiljaista on pidellyt. Treenit, no jaa, silloin kun on ehtinyt. Elämänmuutos? Puolessavälissä siitä mitä alkuun suunnittelin, eli jotain olen saanut muutettua pysyvästi ja jotain tarvitsee vielä tehdä. Mutta ei siitä sen enempää, ne tulee pikkuhiljaa jos on tullakseen, ja jos ei tule niin sitten kieltäydyn ottamasta enää stressiä asiasta. Sitten kehitetään jotain muuta. Piste.

Hypätään kaiken jargonin yli suoraan tähän hetkeen. Sitä kun voisi jauhaa taas pienen romaanin verran mutta nääh, skipataan se suuremmilta osin ja pistetään taas homma kuriin. Työkiireet alkaa näillä näkymin taas helpottaa tammikuun lopulla, ja kipuilut kropassa alkaa olla muistoja menneeltä vuodelta. Eijeijei, älkää luulkokaan etten olisi nauttinut näistä kiireistä ja kipuiluista, ne on varmasti olleet sellaisia oppitunteja, jotka on taas vaan pitänyt käydä läpi eteenpäin mennäkseen...

Olen päässyt nimittäin matkailemaan uusissa paikoissa ja maissa (Belgia, Ranska, pian myös Espanja), tavannut monia ihania uusia ihmisiä, oppinut paljon uutta parhaista ystävistäni (ja oppinut arvostamaan heitä - jos mahdollista - vieläkin enemmän!!) sekä päässyt haastamaan itseäni asioissa, joita välttelin ennen viimeiseen saakka ja joista nyt nautin enemmän kuin koskaan luulin olevan mahdollista. Lyhyesti lueteltuna: lisää luottamusta, rohkeutta, arvostusta, itsekunnioitusta ja positiivista asennetta. Sekä ehkä ennen kaikkea lupa luottaa omiin tunteisiin ja tuntemuksiin!

Mitäs nyt sitten?

No uusi Alku. Kirjaimellisesti. Vuoden alusta otin päättäväisen niskalenkin joulun aikana kehittämästäni suklaa-addiktiosta, sekä aloin taas syömään ruokaa. Ihan oikeaa sellaista, eikä mitään mättöä. Lisäksi niskalenkkiä tukemaan ilmoittauduin mukaan Kukka Laakson ja Sami Sundvikin Alku -valmennukseen, aloin käydä (jo joulukuussa) taas säännöllisesti salilla, jonne ostin taas pitkän kuukausikortin (voimassa marraskuun puoleenväliin kuluvaa vuotta) sekä alan taas tehdä joogaa ja toivottavasti myös meditointia säännöllisesti. Luulenpa, että tuo Kukan ja Samin valmennustuokio on se jota eniten tarvitsen ja kaipaan, koska joulukuussa pääsi taas ihan konkreettisesti tuntemaan miltä tuntuu kun mättää kehonsa täyteen paskaa... 

Hyvä peukalosääntö, vai mitä ;-) ?

Tästä siis lähtee taas, vuoden aloitusmitat on kirjattu ja treenit käynnissä. Lupaan palata myös raportoimaan säännöllisesti, miten homma taas etenee!

T -2d

*Raks raks raks...*

Voin melkeinpä kuulla miten uteliaimmat miettii parhaillaan päänsä puhki että mihin on kaksi päivää. Hihih, sitä en ole monelle kertonut, ja saa nähdä, kerronko tuon jälkeenkään. Riippuu lopputuloksesta (Anni, suu suppuun siellä)!! Kerrotaan tässä nyt vaan, että se liittyy jollain tavalla oman mukavuusalueen rajojen ylittämiseen (ja big time, tällä kertaa) - toisin sanoen

Eli palaamme asiaan. Tai sitten emme. Hihih... Oonko ilkeä? No ehkä vähän!

Kuntoilusta. Se on ollut nyt pari viikkoa vähän heikoilla kantimilla, jumppailua on tullut suoritettua lähinnä pienillä harmailla aivosoluilla - mutta nyt siihen on taas tulossa muutos. Nyt on taas aika ottaa sitä laatuaikaa itselle ja palata kunnolla saleilemaan, vaikka ykkösluokan treeniseura onkin puolittunut. Sitä isommalla sydämellä nyt salille, kunnon niskalenkki lapamatoilusta ja kroppa kesäkuntoon!

Suurin haaste lienee kuitenkin palata vielä hetkeksi tiukemman ruokavalion pariin. Työmatka, kiireet töissä ja treenien puute on saaneet otteen herpaantumaan, parista lastenkutsuista puhumattakaan... Tosin kun täytekakku on tämän näköinen niin kukapa sitä voisi olla ottamatta pientä palasta - tai paria?!

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin tällaisessa päivässä - rakas isosisko pääsi yllättämään kantaessaan minullekin lahjan (vaikka olin sanonut etten mitään tarvitse)... Paketista löytyi nimittäin näpsäkän oloinen blenderi kahden juomapullon kera! Ja nyt illalla pakettia availlessani ja vekottimeen tarkemmin tutustuessani hoksasin, että tämähän on juuri se mitä olen kaivannutkin - välipalana minulla on Terhin menyyssä aina smoothie, ja tähän asti ongelmana on ollut se, että siihen mukaan kuuluva banaani tummuu inhottavasti päivän aikana. Eli vaikka smoothie olisikin mukana ja tehtynä, niin se on muuttunut kauniin pinkistä iljettävän rusehtavaksi iltapäivään mennessä. Eikä siitä sitten enää nauti samalla tavalla, makukin kun on - no, ruskea. Vaan eipä ole enää, kun vien uudenkarhean pinkin vekottimeni työpöydän nurkalle (on siihen JUURI oikean kokoinen, sopivan "mini") ja varaan mukaan aina vain smoothietarvikkeet. Surrurrur... Tsa-daa! Aina tuoretta ja pinkkiä smoothieta. Viherpirtelöt voin blendata kotona jatkossakin Vitamixilla, varsinkin kun nuo lehtikaalit vaatii himppasen tehokkaamman pelin silppuuntuakseen tarpeeksi pieneksi. Toisin sanoen kiitos Johanna (ja perhe), tämä oli aivan täydellinen lahja!!

Omantunnon tuskia potemassa

Nämä päivitysvälit senkuin pitenee ja pitenee... En tykkää!! Laiskistunut en toivottavasti ole, vaan kyse on vaan siitä, että aikaa on vuorokaudessa aika rajallinen määrä, ja kun pitää valita teenkö illalla seuraavan päivän eväät vai kirjoittelen blogiin niin yllättäen mahani tyytyväisenä pitäminen vie voiton!

Niinpä. Tekosyitä? Joo ja ei.

Pakko se on varmaan tunnustaa, että treeniinkin pääsi livahtamaan pari kevyempää viikkoa väliin - tosin en jaksa uskoa että niistä olisi tässä tilanteessa haittaa. Sen verran mennään kuitenkin miinuskaloreilla ja suhteellisen vähillä hiilareilla, että se vähän sokeri mitä elimistö saa on pakko kuluttaa päivätöiden vaatimaan ajatustyöhön. Onneksi nyt on töissäkin ollut pari fyysisempä viikkoa, eli 30 litran kanisterit on tulleet taas tutuiksi! Noita kun nostelee muutaman päivän peräkkäin niin kädet ja yläselkä on tikissä - enkä tarkoita sitä kaikella hyvällä... 

Nämä kevyet viikot olisi voineet jo pikkuhiljaa alkaa käydä nupin päälle, ellei PT Team Fitin tiimipäivä olisi sattunut tähän välille. Luennolla kun oli puhetta juuri näistä kevyistä viikoista, ja sain suunnattomasti lohtua siitä, kun Sampo sanoi jättävänsä mielummin koko salillakäymisen väliin sen pienen kevyen heiluttelun sijaan!! Luojan kiitos, joku toinenkin... Muutenkin tiimipäivä oli kiva kokemus, vaikken itse (plääh) salin puolelle päässytkään - olin nimittäin mukana vetämässä osallistujille alkeisastangatunteja, ja muistuipa siitä taas mieleen miksi itse joogaan eksyin ja mitä kaikkea siitä on saanut <3 . Plus että pääsin treenaamaan taas kunnolla ennen tiimipäivän alkua meidän oman pikkutiimin kanssa "vähän vaan pakaraa"... Joo-o. Ihan vähän vaan - käveleminen kun sattui vielä kolme päivää tuon treenin jälkeen, vessanpöntölle istuessa oli pakko ottaa pöntön reunoista tukea kuin vanhat mummot konsanaan (... vaikken tosin tiedä tarvitseeko hekään apuja istunnolle käydessään...), ja portaiden käveleminen ihan kumpaan suuntaan vaan toi tuskan parahdukset huulille. Tiesi taas tehneensä - kiitos Anni ja Mallu!

Nyt taas motivaatio on tikissään, tosin se vaati vielä tähän kaiken päälle kunnon pitsa/jätskiöverit yhdessä perheen kanssa. Väliin pienet hiilaritankkaukset, ja nyt on taas energiaa jatkaa! Tosin suunnaton vitutus iski hetikohta tuon jälkeen kun päästiin takaisin kotiin - eli ei muuta kuin salikassi olalle ja heti autoon ja nokka treeniä kohti... En voi suositella puolentoista tunnin rivakkaa hanska/pakaratreeniä maha killillään, jonniin verran sai siinä hikipäissään nieleskellä soosseja takaisinpäin... 

Mutta tulipa tehtyä, eli again - going strong!!

Se saaplarin ruokapäivitys jota viimeksi jo lupailin saa muuten vielä toistaiseksi jäädä. Nyt mie painun taas viihdyttämään itseäni ja hyppimään seinille (suomeksi: harjoittelemaan vähän käsilläseisontaa)!

Hips tuonne, heps tänne

Tämäkin teksti on taas ollut kohta viikon verran kesken, josko sitä nyt ehtisi saada tämän kirjoitettua loppuun (tietty sopivilta osin muokaten jo kirjoitettuja tekstinpätkiä)... Sen verran on hyppyytetty tätä akkaa ympäriinsä viimeiset muutaman viikkoa, että tänään taitaa olla ensimmäinen ilta kun on saanut oikeasti istua rauhassa paikoillaan! Hullun hommaako? Ehkä.

Mistä aloitetaan? No vaikka siitä korukurssista, jota olin pitämässä kansalaisopistolla melkein pari viikkoa sitten. En sitten kuitenkaan käynyt tiimitreeneissä sunnuntaiaamuna, jostain kumman syystä lämmin peitto ja kaksi onnellista lasta kainalossa houkutti rinta/olkapäätreeniä enemmän. Ihan hyvä ratkaisu, sillä selkä oli tuon viikonlopun kumartelun jälkeen aika paskana. Välillä se lepokin on ihan tarpeen, varsinkin kun tietää että 12 työpäivän putkesta on vielä lähes puolet jäljellä... Pakko ottaa se pieni hetki rauhaa ja hiljaisuutta sieltä mistä sen vaan pystyy!!

Siitä viikko jatkui neljän joogaharjoituksen (!!) ja parien salitreenien siivittämänä viikkoa eteenpäin. Viikon paras liikuntasuoritus oli tällä kertaa aivan ehdottomasti alusvaatejooga, joka tuli tehtyä takkatulen ääressä ihan vaan stringeissä ja rintsikoissa. On sitä tullut joogattua muutamaankin otteeseen tuossa samassa paikassa, mutta ihan oli ensimmäinen kerta kun lähes nakuna vedin - toimii kun ei tuijota liikaa mahamakkaroita tai reisilöllyköitä! Taisi muuten olla ensimmäinen kerta kun laitoin olohuoneesta verhot kiinni, syystä että naapurin teini-ikäisen pojan makuuhuoneen ikkunasta on näin talvisaikaan suht esteetön näkymä meidän olkkariin...

Siinähän se viikko sitten sujuvasti vierähtikin. Viikonlopun hulinoihin kuului puolestaan taas ihan kaheli sunnuntai (en viitsi lauantaista edes puhua, vaikkei se paljoa tässä pelissä hävinnyt): aamun lähes parituntinen tiimitreeni - jalat - salilla, parikymmentä minuuttia päälle crosstrainerilla (Miksikö?! No kun jäi ylimääräistä aikaa!!), pikasuihku ja lounas salilla, lasten hiihtokoulut ja ryhmänä reippaat 8-9 -vuotiaat, joille piti opettaa luisteluhiihtoa. Voihan ***tu. Siihen sekaan kun vielä leikittiin pariin otteeseen hippaa kymmenen sentin upottavassa loskapaskassa sekä sukset jalassa että ilman, niin yllättäen kotona löytyi sohva liimaantuneena selästä. Täytyy myöntää, että puolentoista tunnin Barbie-elokuva on harvinaisen tasokasta viihdettä, kun pää ja kroppa on niin puhki ettei edes aivosolut jaksa kommunikoida keskenään...

Ehkä tämä tästä helpottaa. Tuleva viikonloppu vielä painettavana, sitten _toivottavasti_ saa hetken hengähtää. Josko saisin seuraavaan postaukseen kirjoiteltua sanasen ruokajutuistakin, kun ollaan taas kohtapuoleen aloittelemassa pientä ruokavalion kiristelyä kesää silmälläpitäen!

Uraäidin elämää?

Otsikko puhuukin puolestaan - on tämä hurjaa touhua välillä...

Ensinnäkin olen viettänyt suht kiireisen viikon töissä, kun on ollut rästiinjääneitä labrahommia, hyödyllisiä koulutuksia, artikkelin korjaamista jne jne. Kauhukseni joudun tunnustamaan, että nämä hommat pääsivät niin pahasti käymään hermoon, että näin jo parina yönä niistä jonkunsortin painajaisiakin. Ei hyvä.

Mutta. On tässä kiireessä nähtävä taas jotain hyvääkin. Huomasin taas kaiken kiireen keskellä, miten asiat saa järjestymään ja tulosta syntyy, kunhan vaan miettii ja suunnittelee asiat huolellisesti etukäteen. Toki on ollut pakko opetella myös siihen, että aina ei asiat suju just presiis niinkuin suunnittelee, vaan Plan B (tai C tai D tai K tai jotain) on pystyttävä ottamaan käyttöön nopeallakin aikataululla!!

Pienellä suunnittelulla onnistuin nimittäin mahduttamaan viikkooni yhden pikavisiitin työpaikan salille. Suht napakka olkapäätreeni tuli vedettyä, taisi siinä opiskelijapojat ihmetellä tätä täti-ihmistä joka tulee salille hippulat vinkuen, lämppää paidan läpimäräksi viidessä minuutissa Crosstrainerissa ja sitten vetää naama punaisena ja hikeä valuen olkatreenit suht napakoilla painoilla. Sitten pikasuihkun kautta työvaatteet taas päälle ja jatkamaan duunia. Works for me!

Ja siis eihän ne kiireet tosiaan sinne työpaikalle jääneet, vaan maanantaina vedettiin taas joogat käsilläseisontoineen ja taaksetaivutuksineen kaikkineen, tiistaina nappuloiden kanssa uimassa, keskiviikkona oma joogaohjaus, torstaina putkirullaus (TUSKAA tuutin täydeltä, siitä kohta lisää...), perjantaina salin (hauis/ojentajatreenin) kautta kansalaisopistolle helmikorukurssia pitämään ja sillä tiellä vielä nyt viikonloppuna. Ja sitten tietty heti maanantaista taas uusi työviikko käyntiin. Ai mikä vapaa-aika...? Näiden on nyt pakko olla ne ruuhkavuodet!

Tosiaan putkirullauksesta. Opittiin taas uusia tapoja kiduttaa itseään. Voi luoja. En tiennytkään miten kipeitä pisteitä noista koipeloista voikaan löytyä. Takareidet, sivureidet, etureidet, pakarat, you name it. Kaikki sattui. Jos ette usko niin rohkeasti mukaan kokeilemaan joogayhdistyksen salille taas torstaina 20. päivä klo 17 eteenpäin. Hyvää se kyllä teki, vaikka sitä ei ihan ensialkuun uskonutkaan!

Mitäköhän vielä... Pää tyhjeni jo. Mieli tekisi jättää huominen tiimitreeni aamusta väliin, mutta näinköhän maltan...

Paluu arkeen

Arjen autuutta: istuttaa perse aamulla ratin taakse, ajaa pimeässä töihin, jumittaa päivä sisätiloissa, kammeta itsensä päivän jälkeen taas rattiin ja ajaa pimeässä (ja vesisateessa/lumituiskussa) kotiin, käydä joogassa tai salilla, valmistella joulua, viettää aikaa lasten kanssa... Mihin helvettiin se lomafiilis katosi?!

Toivottavasti tilannetta helpottaa edes hieman se, että huomenillalla pääsee Sannan karonkkaan virkistäytymään. Totesin kauhukseni tosin kutsun saadessani, että jumalauta, mullahan ei ole yhtäkään sellaista iltapukua joka menisi päälle - se yksi joka kaapista löytyy on ajalta ennen muksuja, eli tuo katiskan malli on sen verran muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana ettei toivoakaan. Ne ainoat siistit mustat juhlakengätkin on lojuneet saman ajan vintin perukoilla, eli eipä nekään taida olla edustuskelpoiset... Kauppaan mars, lisää stressiä tiedossa! Tai niin luulin - totesin pukuja sovitellessani että DÄÄM, määhän näytän hyvältä koon 38 mekoissa! Me likes!! Suomennettuna - iltapuku: check. Kengät - check. Hiukset - no, niiden suhteen tilanne voisi olla parempikin, mutta onneksi ihana hovikampaajani Anna lupasi kiireisenäkin järjestää sen verran aikaa, että saadaan liuhuletti siististi kiinni. Viimeinen rasti ruutuun olikin sitten mukavasti järjestynyt yöpymispaikka oman väitöskirjani ohjaajan Marin sohvan kulmalle, eli all set to go. Ehkäpä rohkaistun laittamaan vielä kuvaakin tänne, motivoimaan itseänikin taas jatkotreenejä ajatellen - varsinkin kun parin viimeisen viikon epäsäännölliset ja ei-niin-tarkat ruokailut ovat saaneet vaakaa heilahtamaan takaisin väärään suuntaan!

Loppuun vielä pikapikaa väsätty piirakkaohje herkkusuille - fetajuustossa alkoi parasta ennen -päiväys paukkumaan niin sille piti keksiä jotain. Tällainen siitä syntyi, kuvan lisään kunhan saan sen ladattua kamerasta tietokoneelle:

Fetajuusto-punasipuli-pinaattipiirakka

Pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja (vaihtoehtoisesti kaurajauhoa + 1 tl psylliumia, kuten itse käytin)
1 kananmuna
1 rkl vettä

Täyte:
2 punasipulia
2-3 rkl oliiviöljyä
8 aurinkokuivattua tomaattia
½ rkl hunajaa
1 tl suolaa
1 tl basilikaa
½-1 pss pakastepinaattia
1 prk fetajuustoa valutettuna
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
pinnalle rouhittua mustapippuria

Nypi voi ja jauhot sekaisin, sekoita joukkoon kananmuna ja vesi. Painele voidellun paistovuoan (n. 26 cm) pohjalle ja reunoille. Kuullota ohuiksi viipaloidut punasipulit pehmeiksi oliiviöljyssä, lisää joukkoon paloitellut tomaatit, hunaja, mausteet ja pinaatti. Levitä valutettu feta ja kasvispaistos vuokaan, kaada päälle keskenään sekoitetut kananmunat ja ruokakerma. Rouhi pinnalle mustapippuria. Paista 200 asteessa n. 30-35 minuuttia.

Lastenjuhlia, luentoja ja lomaa

Eli kolmen ällän marraskuu. Takana, luojan kiitos.

Aloitetaan helpoimmasta eli lastenjuhlista. Kaksi peräkkäistä lauantaita meni niiden parissa, kun isompi tyttö täytti kuusi. Eli ensin kakkutarjoiluja sukulaisille, sitten eskarikavereille. Teemalla tietysti:

Juhlaviikonloppujen välissä oli vuorossa toinen ällä eli luennot. Reissu Turkuun siis suomeksi sanottuna. Kertaakaan en ollut siellä käynyt, ja tunnustan, että ennakkoluulot oli jonkunmoiset... Päädyin kuitenkin ihastumaan kaupunkiin ja sen vanhoihin rakennuksiin, huomattavan paljon iloisempiin ihmisiin kuin esim. Helsingissä (sori vaan hesalaiset ystäväni) sekä keskustan läpi virtaavaan Aurajokeen. Takaisin onkin päästävä aivan ehdottomasti!

Oman pienen pikantin lisän viikkoon toi salitreenit "vieraalla" salilla, eli hotellilla kun oli sopimus Motivuksen kanssa niin pitihän siellä tietty käydä tutustumassa. Kävinkin vetämässä parit aamutreenit kukonlaulun aikaan (salilla ennen seitsemää, eipä tuossa kai paljon järki päätä pakottanut!!), sitten takaisin korttelin ympäri hotelliin aamupesulle ja aamiaiselle ja hopsheijaa luennolle. Illalla naamaa kyllä väsytti, jostain kumman syystä...

(Tähän voisi tottua...!!)

Lastenjuhlat vol. 2. Sama teema ja samanlainen kakku. Hulinat vaan potenssiin kuusi... Tai oikeammin kahdeksan, kun kahdeksan alle kouluikäistä lasta touhuaa sokerihumalassa. Onneksi seuraavana aamuna vuorossa viimeinen ällä - LOMA. 

Otettiin (taas...) kukonlaulun aikaan suunta kohti Tallinnaa yhdessä Annin kanssa. Tämä oli sarjassamme oikein mummoloma: kylpyläreissu hoitoineen, matkassa tosin muista mummoista poiketen myös joogamatot ja salikamat. Kylpyläosuudesta skipattiin suosiolla aamun vesijumpat ja korvattiin ne parina aamuna joogalla, muut hoidot olikin sitten ihan "vaivan" arvoisia - oli tavallista hierontaa, kasvohoitoa, kuumakivihierontaa, vartalonkuorintaa, ja ja ja... Hemmottelua oikein olan takaa! Ja kirsikkana kakun päällä kuohuviinipullollinen, joka toimitettiin huoneen ovelle matkakumppanin syntymäpäivän kunniaksi. Yhden jaetun hunajaoluen lisäksi muuta lientä ei matkalla nautittukaan, eli siinäkin mielessä kenties hyvinkin poikkeava etelänloma!

(kuva Annilta)

Summa summarum - neljä salitreeniä ja kaksi joogaharjoitusta käytännössä neljän päivän loman aikana. Ei paha. Tosin nyt on taas olo kuin jyrän alle jääneellä, huomenna lienee syytä rullailla taas matto auki että saa paikat auki... Mutta kyllähän tässä selässä alkaa jo silmä levätä!

Loppuun vielä oiva vinkki matkapahoinvoinnista kärsiville: kokeilkaa ihmeessä meditointia, jos esim. laivalla keinuttaa liikaa. Menomatkan aamiaisbuffa kun yritti syysmyrskyssä tulla hissillä ylös (vaikka laivankin hissit oli pois käytöstä sään vuoksi!) niin istuttiin alas, suljettiin silmät ja hiljennyttiin. Helpotti kummasti oloa!

Ei niin pientä vikaa...

... ettei viiden kilon lekaa. Onko tuttu sanonta? Itseäni se läjäytti tässä taannoin suoraan päin näköä!

Tässä on tosiaan marraskuu edennyt enemmän tai vähemmän töiden ehdoilla, ensimmäistä artikkelia on väännetty työllä ja tuskalla, tavoitteena saada se nyt marraskuun aikana lähtemään lehteen. Tuo leka ei vielä liity tähän kohtaan mitenkään, ellei sitten halua ajatella sitä niin, että takaraivossa jumputtaa koko ajan "kevyt" ajatus deadlinen vääjäämättömästä lähestymisestä.

Tässä kaiken kiireen keskellä on väistämättäkin väsähtänyt ja nuutunut olo, eikä asiaa helpota se, ettei salille vaan yksinkertaisesti ole aikaa juuri nyt lähteä. Joogaankin häthätää. Toisin sanoen pääkoppa huutaa armoa, että saisi edes hetken levätä ja olla ajattelematta mitään. Ehkä sitä on tuo ystävämme maailmankaikkeus koittanut huudella suuntaani jo jonkun aikaa, ja tosiaan nyt se päätti viimeinkin kokeilla uutta lähestymistapaa. Ensin se hiljeni hetkeksi aivan totaalisesti ja sitten täräytti päin näköä oikein kunnolla. Okei okei, sait jakamattoman huomioni!!

Mitä? Oletko ihan tosissasi?

(Ai että käynkö ihan aikuisten oikeasti tätä keskustelua päässäni? Silläkin uhalla, että saan otsaani leiman "Hermoloman tarpeessa" vastaan kyllä.)

On siis taas aika hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle... 

Maailmankaikkeus buustasikin tänään tätä päätöstä varsin ovelasti, kun kävin kuuntelemassa töissä Arman Alizadin luentoa. Varsinaisesti tuo tilaisuus ei liittynyt tähän lekan läjäytykseen mitenkään, mutta kun olin viettänyt kuusi tuntia labrassa niin sitä oli varsin virittäytynyt kuuntelemaan sujuvasanaista räätäliä täysin vailla ennakkoasenteita. Ja sieltäpä se taas huuteli - kosmos: Sometimes you win, sometimes you learn. Tällä mennään.

(Enkö kertonut mistä on kyse? Rehelliseen kysymykseen rehellinen vastaus - ei ollut tarkoituskaan!)

Tiukka etukeno ja kohti marraskuun hulinoita

Tällä hetkellä tahti on sen verran hektistä kaikissa suhteissa, että ei juuri ehdi kunnolla treenaamaan. Nyyh... Viime viikonlopun  joogakurssilta on toivuttu, ja keskiviikkona oli tarkoitus käydä vetämässä taas Terhin kanssa treeni, mutta jouduin ne perumaan työpalaverin takia. Kun nekin velvollisuudet on vaan pakko hoitaa kunnialla... Nytkin isäntä on kalassa ja nyhjätään lasten kanssa kotona, mutta tällä kertaa ihan mieluisten puuhien parissa:

Jos nimittäin jotain olen kaivannut toukokuun jälkeen niin leipomista!! Tälläkin hetkellä pöydällä odottelee toinen setti kuppikakkuja Halloween -henkeen, niistä olisi tarkoitus pyöräyttää kummituksia - katsotaan kuin meille käy. Huomenna olisi toiveissa ehtiä taas salillekin, niin se ei pääse ihan vallan unohtumaan. Samoin olen päättänyt raahata tiistaina salikamat mukaan töihin ja käydä vetämässä reippaan punttitreenin yliopiston salilla ennen töiden aloittamista. Muutoin tässä kyllä loppuu päivät viikosta kesken, kun on joogaa ja artikkeleita/tutkimusta ja omankin yrityksen duuneja väännettävänä. Puhumattakaan niistä lukemattomista synttärikemuista ja joogakurssista ja edessä olevista viikon reissuista ensin Turkuun ja sitten Tallinnaan. Siinäpä se marraskuu sitten sujahtaakin ohi lähes huomaamatta... Itsenäisyyspäivänä ehkä on jo aikaa hengähtää. EN TYKKÄÄ.

Lihaton lokakuukin tosiaan veteli viimeisiään, sain pidettyä pakan kasassa ja ainoa "silmällinen" jota koko lokakuun aikana söin oli kalaa, suunnilleen kerran viikossa. Taidanpa jatkaa samalla linjalla, tosin sillä erotuksella, että hyväksyn riistan aika ajoin lautaselleni - ja sitäpä sieltä löytyy heti huomenna kun mennään anoppilaan Pyhäinpäivän hanhipaistille. Kauhistuttaa tosin jo pelkkä ajatuskin lihasta, kun muistissa on niin elävästi Thaimaassa vedetty lammaskorma kahden viikon kasvisruokavalion jälkeen... Maha oli kuin jalkapallo ja pitkään... No, pitää ottaa vähän pienempi palanen ja reilusti kasviksia, ehkä se siitä.

Niin että palataan asiaan sitten joulukuussa... Ei vaan, vitsit vitsinä. Ehkä tämä tästä!

Lintuperspektiiviä etsimässä

Long time no see?

Kiirettä on pitänyt, työrintamalla ja perheen parissa. Työkiireiden ydin on ollut viimeiset pari viikkoa väitöskirjaprosessin realisoitumisessa, kun ollaan viimeistelty ensimmäistä artikkelia julkaisukuntoon hiki hatussa. Muualla sitä hikeä ei sitten kauheasti ole näkynytkään, ellei joogasalia lasketa mukaan... Palataan siihen tosin vasta kohta!! Perheen parissa - no, sairastelua, mitäpä muutakaan. Toivotaan että suunta olisi jo parempaan, että saataisiin hetki hengähtää ennen seuraavaa tautikierrosta. Huokaus.

Hengittämisestä puheen ollen, sitä tuli tehtyä taas oikein toden teolla viikonlopun joogakurssilla. Huolimatta kukonlaulun aikaan kilisevästä herätyskellosta ja saaneen tuntuisesta kropasta, ei voi muuta sanoa kuin että on nuo kurssit aina vaan ni-in mahtavia!! 

Lihakset ja kroppa pysyy kunnossa, selkä ei kiukuttele vaikka istuisi tietokoneen ääressä päivätolkulla, pää ei räjähdä siellä pyörivien ajatusten voimasta... Oikeasti en tiedä miten sitä pärjäisi (tai oikeammin pärjäsi) ilman rutiininomaista joogaa! Ne jotka joogaa itse, tietää mistä puhun, ja ne jotka ei - no, ette tiedä mitä menetätte...

Ja mistäpä sitä muualtakaan saa sitä perspektiiviä, kun katsoo maailmaa ylösalaisin! Ei vaan, tuo kuva oli niin hillittömän hyvä että oli pakko se pistää tähän yhteyteen... Perspektiiviäkin tuli kyllä roppakaupalla, kun kurssilla opettajana vieraillut Frank teki taikojaan taaksetaivutuksissa: ensimmäistä kertaa pääkopassani on ajatus siitä, miten tuon voisi IKINÄ tehdä yksin. Ja se on aivan mieletön saavutus meikäläiselle, joka kyllä lapsena roikkui pää alaspäin ties missä puunoksalla kuin pieni paviaani konsanaan, mutta joka nykyisin tuntuu voivan pahoin jo Tykkimäen maailmanpyörässä. Ja siellä ollaan sentään ihan nuppi taivasta kohti... 

Hiljaa hyvä tulee, kun osaa pitää asiat perspektiivissä - kuten tämä oheinen Laura Sykoran Vrschikasana (skorpioni) -jatkumo osoittaa!