Aloitetaan ensimmäisestä. Tai oikeastaan jo eilisestä, kun käytiin Terhin kanssa rääkkäämässä kokonainen tunti rintalihaksia (ahteritreeni oli kyllä sovittuna, mutta kun toinen reisi kiukutteli niin päädyttiin siirtämään sitä ensi sunnuntaille... Jippii...). Siis vain ja ainoastaan rintalihaksia. Treenin jälkeen tuntui jokseenkin vielä ookoolta, mutta ans kattoo tänä aamuna kun hyppäsin auton rattiin niin johan kädet rallatteli iloisesti. Mielessä väikkyi jo tuolloin että jee, tästä tulee vielä hyyyvä päivä. En erehtynyt...
Niinhän sitä voisi luulla...
Nyt sitten siihen (melkein) verta -osastoon. Aika lähellä oli tämäniltaisessa joogassa verihanojen aukeaminen, kun muutaman suht tuskallisen punnerruksen (ja eilisten tunnin rääkin nupiksi vedettyjen 3x 20 toiston punnerrussarjojen) jälkeen kokeilin liittää vinyasa-hyppyä mukaan aurinkotervehdyksiin. No. Eipä ne kädet tahtoneetkaan ottaa kunnolla vastaan, ja nenä oli loppujen lopuksi noin sentin päässä maasta kun sain maan vetovoiman kumottua ja jotain pitoa taas hanskoihin. Ou jee. Tätä se käsien tutina alkumantran aikaan siis lupaili... Tästä tulee vielä tuskallinen tunti!
(Ja siis kertaakaan en maahan asti nenääni kolauttanut, vaikkei se tosin muutamaan otteeseen kaukana ollutkaan...)
Note to self: rintapäivän jälkeen jooga SATTUU.
Hikiosasto. Sitäkin riitti, syystä että olen tainnut käydä joogaamassa viimeksi jouluviikkoa edeltävällä viikolla. Ei vaan mukamas ole ollut aikaa. Oma valinta - huono sellainen!! Reisikivun onnistuin tosin jättämään joogamatolle, ja syykin löytyi: liian vähän lootusta. Toinen note to self: Joogaa vähintään kaksi kertaa viikossa, tai kärsi seuraukset, kun kroppa jumittaa joka puolelta parin viikon tauon jälkeen.
Kyyneleet. No ne voisi liittää joko tuohon rintatreeniin ja käsien hillittömään tärinään, tai reisikipujen laukeamiseen. Mutta otetaan vielä yksi uusi pointti mukaan. Leikattu polvi. Se ei kaikesta treenistä ja joogasta ja kuntoutuksesta huolimatta ole tuntunut vielä täysin normaalilta ja hyvältä (lue: sitä ei ole voinut verrata tuohon terveeseen polveen millään mittarilla, paitsi ehkä sillä, että ne on samassa takapuolessa kiinni). Nyt tosin näyttäisi tuohonkin tulleen muutos, nimittäin jotain kävi - älä kysy tarkemmin mitä, en tiedä itsekään - joulun aikana, kun nousin kyykystä ylös. Jonkun aikaa polvi oli sen tuntuinen, että mietin jo mentiinköhän nyt huonompaan vai parempaan, mutta tänään sen huomasin - ehdottomasti suunta parempaan! Polvilumpio liikkuu suht normaalisti (ei tehnyt sitä aiemmin) ja jalassa ei tunnu mitään ylimääräisiä kiristyksiä. Jokin leikkauksen jälkeen muodostunut kiinnike siis ehkä irronnut? En tiedä. Tästä voi tirauttaa hyvillä mielin jo muutaman pienen onnenkyyneleen <3 !
Final note to self:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti