Omantunnon tuskia potemassa

Nämä päivitysvälit senkuin pitenee ja pitenee... En tykkää!! Laiskistunut en toivottavasti ole, vaan kyse on vaan siitä, että aikaa on vuorokaudessa aika rajallinen määrä, ja kun pitää valita teenkö illalla seuraavan päivän eväät vai kirjoittelen blogiin niin yllättäen mahani tyytyväisenä pitäminen vie voiton!

Niinpä. Tekosyitä? Joo ja ei.

Pakko se on varmaan tunnustaa, että treeniinkin pääsi livahtamaan pari kevyempää viikkoa väliin - tosin en jaksa uskoa että niistä olisi tässä tilanteessa haittaa. Sen verran mennään kuitenkin miinuskaloreilla ja suhteellisen vähillä hiilareilla, että se vähän sokeri mitä elimistö saa on pakko kuluttaa päivätöiden vaatimaan ajatustyöhön. Onneksi nyt on töissäkin ollut pari fyysisempä viikkoa, eli 30 litran kanisterit on tulleet taas tutuiksi! Noita kun nostelee muutaman päivän peräkkäin niin kädet ja yläselkä on tikissä - enkä tarkoita sitä kaikella hyvällä... 

Nämä kevyet viikot olisi voineet jo pikkuhiljaa alkaa käydä nupin päälle, ellei PT Team Fitin tiimipäivä olisi sattunut tähän välille. Luennolla kun oli puhetta juuri näistä kevyistä viikoista, ja sain suunnattomasti lohtua siitä, kun Sampo sanoi jättävänsä mielummin koko salillakäymisen väliin sen pienen kevyen heiluttelun sijaan!! Luojan kiitos, joku toinenkin... Muutenkin tiimipäivä oli kiva kokemus, vaikken itse (plääh) salin puolelle päässytkään - olin nimittäin mukana vetämässä osallistujille alkeisastangatunteja, ja muistuipa siitä taas mieleen miksi itse joogaan eksyin ja mitä kaikkea siitä on saanut <3 . Plus että pääsin treenaamaan taas kunnolla ennen tiimipäivän alkua meidän oman pikkutiimin kanssa "vähän vaan pakaraa"... Joo-o. Ihan vähän vaan - käveleminen kun sattui vielä kolme päivää tuon treenin jälkeen, vessanpöntölle istuessa oli pakko ottaa pöntön reunoista tukea kuin vanhat mummot konsanaan (... vaikken tosin tiedä tarvitseeko hekään apuja istunnolle käydessään...), ja portaiden käveleminen ihan kumpaan suuntaan vaan toi tuskan parahdukset huulille. Tiesi taas tehneensä - kiitos Anni ja Mallu!

Nyt taas motivaatio on tikissään, tosin se vaati vielä tähän kaiken päälle kunnon pitsa/jätskiöverit yhdessä perheen kanssa. Väliin pienet hiilaritankkaukset, ja nyt on taas energiaa jatkaa! Tosin suunnaton vitutus iski hetikohta tuon jälkeen kun päästiin takaisin kotiin - eli ei muuta kuin salikassi olalle ja heti autoon ja nokka treeniä kohti... En voi suositella puolentoista tunnin rivakkaa hanska/pakaratreeniä maha killillään, jonniin verran sai siinä hikipäissään nieleskellä soosseja takaisinpäin... 

Mutta tulipa tehtyä, eli again - going strong!!

Se saaplarin ruokapäivitys jota viimeksi jo lupailin saa muuten vielä toistaiseksi jäädä. Nyt mie painun taas viihdyttämään itseäni ja hyppimään seinille (suomeksi: harjoittelemaan vähän käsilläseisontaa)!