Uuteen nousuun

Sattuneesta syystä päivittäinen selviytymisstrategiani on ollut jo jonkun aikaa "One breath at a time". En tiedä mitä kaikkea olen tällä välillä menettänyt (paljon, todennäköisesti), kun kaikki huomio on mennyt siihen, että saan päivittäiset toimet kunnialla hoidettua eli että

a) syön,

b) teen duunit niin, ettei niissä ole valittamisen sijaa eli keskityn niihin niiden vaatimalla tarkkuudella ja innolla,

c) vietän aikaa lasteni kanssa, 

d) liikun ja

e) lepään riittävästi.

Ihan yhtä sattuneesta syystä kohdat a), d) ja e) ovat jääneet vähemmälle huomiolle, eli kun ei vaan jaksa. Ehkä tuo nukkumisen puute on ollut seurausta noista kahdesta muusta, eli kun ei syö ("kun ei ruoanlaittoon jaksa/ehdi käyttää aikaa") eikä liiku ("onhan mulla fyysinen työ jossa tulee liikuttua päivittäin ainakin se 4 tuntia, plus sitten joogatuntien pito siihen päälle") niin eipähän sitä oikein nukutakaan. Ja ehkä myös kaikella tunnekuormituksella on myös ollut oma osansa, kesän valoisista öistä puhumattakaan.

Onneksi tunnelin päässä on viimeinkin valoa.

Menneellä viikolla olen nimittäin käynyt taas useamman kerran sekä kiipeilyseinällä että joogaamassa. Ja yllättäen ruoka maistuu taas - viime viikollakin havaitsin, että mahani alkoi ensimmäistä kertaa ehkä puoleen vuoteen ilmoittelemaan itsestään, ja vieläpä säännöllisesti noin 4h välein!! 

Tästä se lähtee taas, vaikka tuntuu siltä, että kunto on lähes nollassa (ainakin kiipeilyseinällä). Pitkä astangaharjoitus tosin tuntui yllättävän hyvälle, vaikka aiemmin en ykkössarjasta ole juurikaan välittänyt - nyt koko harjoitus vaan tuntui lentävän eteenpäin, eikä kehossa tuntunut kiristystä... Jopa käsilläseisonnat on edistyneet, vaikken niiden eteen ole säännöllisesti mitään tehnytkään. Tykkään <3 !!

Joogan ja kiipeilyn lisäksi ensi viikolla korkkaa salikausi, kuulostellaan ensi kerralla mitä kivaa siellä mahtaa taas tapahtua!