Hapannaama

Minä siis. Eijeijei, en luonteeltani... Otetaanpas muutama päivä takapakkia, malttakaa hetki niin selitän.

Taustaksi näin alkuun: toisen kerran kuukauden sisään inhaakin inhottavampi flunssa.

Maanantaina alkoi kurkkua aristaa eli taisi pihasiili eksyä reitiltään ja käydä tekemässä pesän kitusiin. Tiistaina iski kaamean nuhan, keskiviikkona yskän. Helvetin helvetti.

Eeeeei kuulkaa nyt tämä peli vetele. Missä mättää?

Vilustunut? Njoo, mahdollista kyllä, ensin oltiin lauantaina lasten kanssa Robinin keikalla kuumassa teltassa, törkkäsin muksut sen jälkeen siskon mukaan mummille yökylään ja kurvasin suoraan Annin luo juhlakampausta ja pikapesua varten. Sieltä suoraan nopean vaatteidenvaihdon jälkeen ystävien häihin. Siellä minulla olikin sitten moooonta kaveria:

Siis ihan oikeiden kavereiden lisäksi, toki. Seuraavana aamuna kutitti ja syyhytti ihan joka puolelta, plus että olo oli aika vetämätön (mitään en siis ottanut, pois se minusta!!). Maanantaiaamukin valkeni vielä ihan kohtuuhyvissä fiiliksissä, mitä nyt vähän väsytti, mutta siili tai kaktus tai mikä nyt sitten mahtoikaan olla, löysi tiensä napakymppiin iltapäiväneljään mennessä. Fiddu. Taas mennään.

Eli. Nyt podettu kolmisen päivää ja olo ei juurikaan ole parantunut, vaikka on sarvikuono kaivettu esiin (siis nenäkannu), nenäliinoja kulutettu paketti poikineen ja kuumelääkettäkin vedetty ihan kiitettäviä määriä. Jotain pitää keksiä ja ÄKKIÄ!! 

Niin... Tosiaan... Mitäs mä olen tässä viime aikoina syönyt...? Öö en ainakaan mitenkään terveellisesti. Herkkuja, no pikkusen. Kasviksia? Joojoo, liian vähän, tiedetään. Mutta hei, nyt nyt nyt harmaat aivosolut alkaa ottaa jotain kontaktia kaiken rään keskellä. 

Niinpä tietysti. Silloin vuosi sitten kun aloiteltiin Terhin kanssa niin taisipa kuulua useampaan otteeseen muistutus syödä tarpeeksi vihreää, että kehon pH -tasapaino pysyy kurissa. Google, missä google?! Hakusanaksi kehon pH -tasapaino ja johan alkaa valjeta. Olen virallisesti hapannaama.

Hieman lisää googlausta ja ensiapuna päivällislautasella "shitloadofveggies" sekä ruokasoodaa veden sekaan. Sitruunamehukin olisi kuulemma käynyt mutta sitä ei nyt tähän hätään löytynyt kaapista. Sooda saa luvan kelvata vaikka paskalta maistuukin. 

Jaa auttoiko? 

No ainakin päänsärky katosi puolen tunnin päästä soodaveden nauttimisesta ja nenäonteloiden paine tuntuu helpottavan. Jos tämä menee tällä ohi niin IKINÄ en enää jätä kasviksia pois lautaselta, vaikka ne ei nyt juuri tällä kerralla mieleisiä sattuisi olemaan!! Pistäkää rasti seinään, tämä lupaus pitää.

Joogaa keholle, lepoa sielulle

Kyllä kuulkaa elämä on aika ihanaa.

Viikko joogakurssilla Helsingissä on nyt takana. Myönnän - tuli tarpeeseen. Nyt on ollut pakko sulatella kaikkea muutama päivä, että tähän postaukseen saisi jonkunlaisen järkevän punaisen langan (jos nyt yleensäkään sellaisia näistä löytyy!!), niin tehokkaasti sain pääkopan tyhjennettyä ja siinä sivussa sydämen avattua. Kuulostaako hienolta? No sitä se kyllä oli/on!

Aloitetaan joogasta. Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen joogasin kurssilla kuusi harjoitusta viikon sisällä, eli juuri sen verran mitä "pitäisi" tehdä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan siihen oli yksinkertaisesti sekä intoa että mahdollisuus. Edellinen kerta oli vähän vastaavassa tilanteessa, kun oltiin Päivin kanssa joogaretriitillä Thaimaassa, jossa sai keskittyä - aivan kuten nyt - vain ja ainoastaan joogaan. Niin fyysiseen kuin henkiseenkin.

Nämä kuvat siis Koh Makilta, tammikuulta 2012. Jostain syystä tällä kertaa ei tullut paljonkaan valokuvia räpsittyä, johtuneeko siitä että Helsinkiä ei pidä niin eksoottisena paikkana, josta kannattaisi paljonkaan kuvia ottaa!

Miten kyynärpää sitten jaksoi? Varovaisesti kun aloitti, ja jätti "riittävän" määrän välivinyasoja välistä niin hyvinhän tuo pärjäsi. Vaati tosin pääkopalta suht paljon, että malttoi ottaa kevyemmin vaikka tuntuikin ihan hyvältä taas pitkästä aikaa... Uskon tosin nyt yhä vahvemmin, että universumilla oli tässäkin hommassa sormensa pelissä, sillä se, että käsi alkoi tuntua hyvältä ei riittänyt hidastamaan, vaan katkeraa lisäkalkkia tuli nieltäväksi armottoman nuhan seurauksena! Sen onnistuin saamaan torstaina, kun kävin harjoituksen jälkeen jääkylmässä suihkussa pesemässä hiukset ja lähdin sen jälkeen kaupungille haahuilemaan viideksi tunniksi. Mikäs siinä sitten, kun ei henki kulje niin ei henki kulje, nenäliinoja olikin siitä lähtien murha nippu maton kulman alla piilossa. Note to self - myös pranayamaa on turha yrittää kun on nokka tukossa.

Sitä hyvää sitten olikin Eddien luennot. Asia mitä käsiteltiin (en niistä ala tässä nyt sen kummemmin kirjoittelemaan, tulkaa kysymään livenä jos haluatte kuulla lisää) kolahti korkealta ja kovaa, juuri noita asioita on itse omassa päässään monta kertaa sivunnut mutta tuskin koskaan käsitellyt tuolta kantilta. Opening new horizons, siis.

Ehdottomasti mieleenpainuvin hetki, jonka muistan varmasti lopun ikääni oli sunnuntaina 18.5. kun vietimme hetken Yoga Therapy -tunnin yhteydessä chantaten Gurujin muistolle. Tuolloin sattui siis olemaan Sri K. Pattabhi Joisin kuoleman viisivuotispäivä, ja chanttasimme erästä hänen lempimatraansa. Se mitä tuon hetken aikana koin, sitä ei pysty (lue: en halua) sanoin kuvaamaan, mutta sanotaan vaikka näin että se oli varmastikin se hetki, miksi maailmankaikkeus oli tuupannut minut yleensäkään koko kurssille. 

Sujuvasti Pikku Prinssillä eteenpäin... Olen joskus saanut kyseisen kirjan ystävältäni Hannalta lahjaksi ranskankielisenä, mutta koskaan (tunnustan nolona tämän tosiseikan...) en ole tuota lukenut suomeksi käännettynä. Nyt kun sattui olemaan aikaa ja törmäsin kirjaan kirjakaupassa haahuillessani, niin tuli sitten korjattua tämäkin epäkohta. Jotenkin se oli juuri oikea kirja taas siihen hetkeen, jolloin sitä aloin lukea!! Darian suosituksesta kävin poikkeamassa pikkukuppilassa nimeltään Brooklyn Cafe, ja siellä - latten ja bagelin ääressä mielettömän viihtyisässä ympäristössä juuri sopivan musiikin soidessa taustalla - kaivoin Prinssini esiin ja luin sen yhdellä istumalla kannesta kanteen. Jos joskus olet pystynyt olemaan hetken läsnä juuri tässä hetkessä, ilman että menneellä tai tulevalla on mitään valtaa mihinkään, niin sitten tiedät millaisen muiston sain lukutuokiostani... Huoh. Näitä lisää!

Dariasta muuten puheen ollen, tavattiin hänen kanssaan lauantaina (niin siis hän on ihana ystävä ja BTW huonekaverini töissä Lappeenrannassa...) ja piipahdettiin tutustumassa Ravintolapäivän antiin. Kävellä Espan puistossa, jossa toinen toistaan herkullisemmat tuoksut leijuu nenään!! Namnam... Onneksi ei enää millään dieetillä tullut oltua, vedettiin sen verran herkulliset hampurilaiset ja maapähkinävoi -pirtelöt nassuun! Ja jälkkäriksi tietysti oli pakko saada jotain, eli poikettiin kahvilla ja raakakakulla Johan & Nyströmillä. Herkkua kerrakseen... Ensi kerralla pitää käydä kokeilemassa tuo Maria Löfgrenin Hymy Raw Food Cafe, nyt kävin kääntymässä kyllä sen edessä mutta kun ei sattunut olemaan yhtään nälkä niin en sisään asti poikennut. Ensi kerralla sitten!

Mitäköhän muuta... No olkonn nyt taas tältä erää. Jotain jää varmasti vielä kirjoittelemattakin, eiköhän tässä ollut nyt jo yhteen postaukseen riittävästi BSää. Yhteenvetona todettakoon vaan että kyllä se elämä on ihmisen parasta aikaa!! Kesääkään unohtamatta!

Keeping a good attitude!

Toisin sanoen olen ja en ole laiskotellut... Tällä kertaa treenaaminen on tosin tehty korvien välissä eikä salilla tai joogassa.

Fyysiseen puoleen hetkeksi kuitenkin palatakseni: viime sunnuntain salitreeni Mallun kanssa veti konttiosaston taas niin jumiin että kävelin kuin ankanpoikanen taas muutaman päivän. Joka kerta vessaan mennessä joutui tipauttamaan itsensä pöntölle - krhm - hieman korkeammalta kuin mitä olisi ollut mukavaa ja suotavaa - oikealla kädellä kun en ole tehnyt YHTÄÄN mitään sellaista mikä on tuntunut vähänkään epämiellyttävältä! Ja koska tuo painon varaaminen kädelle ei ollut vailla tuntemuksia niin silloinhan sitä ei tehdä, vai kuinka?

No, siitä selvittiin, ensi kertaa taas odotellessa... Mutta. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin! Ahkera rasvojen hölväys käteen sekä täysi lepo on auttaneet!! Aiemmin kun jo pelkkä käden tiukkaan nyrkkiin puristaminen sattui kyynärvarteen niin maan perkeleesti, niin eipä satu enää... Olen parina iltana kokeillut varovaisesti jopa aurinkotervehdyksiä, ja hei, pystyn niitä tekemään - aiemmin jo pelkkä alaspäin katsova koira tuntui ni-in epämiellyttävältä että ei siinä halunnut olla hetkeäkään! Hyppyläpsyhymiöitä nyt tähän, ja miljoonasti!!

Totaalilepo taisi siis olla se mitä käsi (ja koko kroppa) on kaivannut, sen piti vaan reagoida jollain dramaattisemmalla keinolla että tajusin hellittää. Luulisi että tähän ikään mennessä, ja kaikkien näiden vaivojen jälkeen, olisi ymmärtänyt lepohetken tarpeen jo aikaisemmin, mutta parempi kai myöhään kuin liian myöhään. Tämä koko käsijuttu taitaakin olla joku kieroutunut viesti universumilta, että joskus on syytä pitää pieni täystauko, maailma ei todellakaan siihen kaadu. 

Tästä onkin hyvä jatkaa varovaisesti ensi viikon Eddien kurssille, taidan pitää siihen saakka täystaukoa joogastakin ja malttaa olla repimättä kättä uudelleen kipeäksi. Siellä sitten aloitellaan taas ja katsotaan, miten pääkoppa kestää "vajavaista" harjoitusta...

Varovaista treeniä

Nyt on viikon verran annettu kyynärpäälle täyslepoa, vedetty kolmen päivän buranakuuri ja sivelty urakalla Voltarenia kätöseen. Lopputulos - akuutti kipuvaihe selätetty! Ja koska mun luottofyssarini on ansaitulla lomalla (terveisiä vaan sinne Italian lämpöön...) niin luotin googleen ja youtubeen ja kaivoin sieltä esille varovaisia venyttelyohjeita joilla aloitella. Niitäpä löytyikin, eli nyt varovaista harjoittelua: salilla äässiä ja jalkoja ja kaikkea muuta, joihin ei lukeudu mitään puristusta kaipaavaa (mukaan lukien painojen nostelu), ja kotona pikkupikkupainoilla ranneliikkeitä venyttelyä tukemaan. Hiljaa hyvä tulee!

Salillekin lähdin Mallun kanssa piipahtamaan, perstuntumalla tosiaan mentiin tämä päivä. Tällä kertaa valinta oli helppo, kun oli vahva kaveri ja varmistaja mukana, joka nosteli painot prässiin ja siitä pois. Muuten olisi jäänyt varmaan treenit kokonaan väliin. Myönnettävä se on, että syö miestä (tai naista) kuin pientä sikaa kun ei pysty (tai oikeammin tällä hetkellä halua) nostella mitään kympin limppua painavampaa. Vasemmalla kädellä kun ei yksinään uskalla alkaa urheilemaan. Ja tosiaan, oikeahan tuo mun kipeä käteni on, eli se jolla käytännössä teen KAIKEN. Kivaa...

Sitäkin suuremmalla syyllä nyt käsi kerralla kuntoon!

Hetki aikaa hengähtää - pakon sanelemana

Hienoista post-unelman jälkeistä krapulaa havaittavissa kenties... Nyt kun se mitä pitkään oli suunnitelmissa on tehty, niin annoin itselleni hetken aikaa höllätä - sekä fyysisesti että psyykkisesti. Samalla jatkoin ihmettelyä, kun ei tuo maaliskuun kolmen rankan labratyöviikon jälkeen kipeäksi äitynyt kyynärpää tahtonut parantua... Päinvastoin, se tuntui kipeytyvän koko ajan vaan lisää. Hei camoon, ei nyt, Eddie Sternin joogakurssi on kolmen viikon päästä ja siellä haluan oikeasti joogata!!

Evan kanssa diagnosoitiin vaiva viime viikolla tennis- tai golfkyynärpääksi, ja pienen googlettelun jälkeen totesin vaivan täsmäävän tuohon jälkimmäiseen aivan täysin. Niinpä tietysti... Toisin sanoen - pakkolepo edessä. Nyt vaan kolmen päivän hevoskuuri tulehduskipulääkettä, ja käteen kaiken maailman salvoja päälle (Voltarenia, Aloe Heat Lotionia ja MSMää, Mobilatia... mikä vaan auttaa). Lisäksi aion hakea tuohon kinesioteipit, jos ne vaikka auttaisi asiaa, mitään puolen vuoden lepotaukoa en pysty tai halua pitää!!

Melkoinen jorma keskellä otsaa siis juuri tällä hetkellä... Tästä voi suunta olla vain ylöspäin, vai kuinka?

Mistä sinä unelmoit?

Otsikon teksti osui silmiini niinkin eksoottisesta paikasta kuin Facebookin mainoksista, mutta jotenkin se vaan sopi siihen, mitä ajattelin kirjoitella. Nimittäin tuo edellinen postaukseni, sehän jätti jokusen asian auki, ja koskapa itselleni jäi hyvä fiilis maanantaisesta niin pakkohan se on jakaa tännekin!

Olin nimittäin lupautunut iki-ihanalle Barrylle, että lähden kokeilemaan hänen valokuvausprojektiinsa mallina toimimista. Omalta osaltani harppasin valovuoden päähän omalta mukavuusalueeltani, sillä yleensä kun joku kaivaa kameran esiin, niin reaktioni siihen on lähinnä tyyliin "Onks sun hei nyt taas IHAN pakko", "Älä musta ainakaan ota yhtään kuvaa" jne. Lähinnä varmaan siitä syystä, että jostain on nupin pohjalle iskostunut ajatus siitä, että koska tästä naamasta ei saa koskaan yhtäkään onnistunutta kuvaa josta itse tykkäisin, niin onko pakko edes yrittää. Onneksi yritettiin, nyt sen uskallan sanoa!

 

Tässä on tosiaan vasta pari, jotka olen Barrylta saanut, mutta uskallan odottaa suurella innolla lisää nähtäväksi. Vajaa kuusi tuntia kun vietettiin laatuaikaa kameran kanssa tähän tarkoitukseen täydellisesti sopivissa paikoissa (minulle mieleisissä sellaisissa), niin kuvia tuli otettua oikeasti aikas ja paljon. Ja mitä näitä pääsin kamerasta välillä katselemaan, niin itsetunto kyllä koheni kummasti - hei oikeasti, myös minusta SAA hyviä kuvia - eli toisin sanoen uskallan reilusti todeta, että kamerakammoni on sataprosenttisella varmuudella kukistettu, lopullisesti!!

Ja isoisoiso kiitos vielä kerran Barrylle tästä mielettömästä mahdollisuudesta <3 !!

T -2d

*Raks raks raks...*

Voin melkeinpä kuulla miten uteliaimmat miettii parhaillaan päänsä puhki että mihin on kaksi päivää. Hihih, sitä en ole monelle kertonut, ja saa nähdä, kerronko tuon jälkeenkään. Riippuu lopputuloksesta (Anni, suu suppuun siellä)!! Kerrotaan tässä nyt vaan, että se liittyy jollain tavalla oman mukavuusalueen rajojen ylittämiseen (ja big time, tällä kertaa) - toisin sanoen

Eli palaamme asiaan. Tai sitten emme. Hihih... Oonko ilkeä? No ehkä vähän!

Kuntoilusta. Se on ollut nyt pari viikkoa vähän heikoilla kantimilla, jumppailua on tullut suoritettua lähinnä pienillä harmailla aivosoluilla - mutta nyt siihen on taas tulossa muutos. Nyt on taas aika ottaa sitä laatuaikaa itselle ja palata kunnolla saleilemaan, vaikka ykkösluokan treeniseura onkin puolittunut. Sitä isommalla sydämellä nyt salille, kunnon niskalenkki lapamatoilusta ja kroppa kesäkuntoon!

Suurin haaste lienee kuitenkin palata vielä hetkeksi tiukemman ruokavalion pariin. Työmatka, kiireet töissä ja treenien puute on saaneet otteen herpaantumaan, parista lastenkutsuista puhumattakaan... Tosin kun täytekakku on tämän näköinen niin kukapa sitä voisi olla ottamatta pientä palasta - tai paria?!

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin tällaisessa päivässä - rakas isosisko pääsi yllättämään kantaessaan minullekin lahjan (vaikka olin sanonut etten mitään tarvitse)... Paketista löytyi nimittäin näpsäkän oloinen blenderi kahden juomapullon kera! Ja nyt illalla pakettia availlessani ja vekottimeen tarkemmin tutustuessani hoksasin, että tämähän on juuri se mitä olen kaivannutkin - välipalana minulla on Terhin menyyssä aina smoothie, ja tähän asti ongelmana on ollut se, että siihen mukaan kuuluva banaani tummuu inhottavasti päivän aikana. Eli vaikka smoothie olisikin mukana ja tehtynä, niin se on muuttunut kauniin pinkistä iljettävän rusehtavaksi iltapäivään mennessä. Eikä siitä sitten enää nauti samalla tavalla, makukin kun on - no, ruskea. Vaan eipä ole enää, kun vien uudenkarhean pinkin vekottimeni työpöydän nurkalle (on siihen JUURI oikean kokoinen, sopivan "mini") ja varaan mukaan aina vain smoothietarvikkeet. Surrurrur... Tsa-daa! Aina tuoretta ja pinkkiä smoothieta. Viherpirtelöt voin blendata kotona jatkossakin Vitamixilla, varsinkin kun nuo lehtikaalit vaatii himppasen tehokkaamman pelin silppuuntuakseen tarpeeksi pieneksi. Toisin sanoen kiitos Johanna (ja perhe), tämä oli aivan täydellinen lahja!!