It's alive!!

Kesä tuli, kesä meni. Mitä tuli tehtyä...?

Boulderointia Grazissa, Itävallassa

Liikunta pitää terveenä?

Lisää voimaa coreen!

Paluu joogamatolle

Kehonpainoharjoittelun alkeet

Boulderointia ihan vaan tylsästi Kouvolassa

Olkapäätreenit, ensimmäiset reiluun puoleen vuoteen

Punttisali. Kuuluu asiaan

Voikkarenkaat - uusi intohimon kohde!

Sisäseinä - sitä luvassa taas koko talveksi, isolla kauhalla annosteltuna!

Siinä parhaita paloja. Toki sitä tuli paljon muutakin nähtyä ja kokeiltua, mutta josko sitä tyytyisi laskeutumaan blogin pariin tälleen kevyesti kuvakollaasilla. Ensi viikolla sitten taas lisää - ja se on lupaus!

Tuhkasta nousee uusi minä

Blogissani on taas viime aikoina ollut hiljaista, ja siihen on ollut syynsä. Nyt on ehkä aika jo avata hiljaisuuden verhoa ja todeta, että juuri tänään sen nimi on enemmän kuin osuva... Feenikslinnun on aika syntyä uudelleen.

Olen jo pitkään muokannut elämääni suuntaan, jossa pääsen olemaan enemmän minä. Aloitin tieni fyysisestä muutoksesta, ja polku on vienyt koko ajan enemmän kohti itseäni, sitä joka olen kaiken sisäpuolella. Vaikka en sitä alkuun sellaiseksi lainkaan suunnitellut, ajattelin vain ottavani viimeinkin itseäni niskasta kiinni ja tekeväni jotain sellaista, mihin minulla on oikeus.

Matkan varrella olen hikoillut hullun lailla, manannut sitä miten vaikeaa ihmisen voi olla tehdä niin yksinkertaista asiaa kuin syödä hyvin, haastanut jatkuvasti itseäni kurkottamaan pidemmälle ja päästämään irti. Samalla olen alkanut pikkuhiljaa karsimaan ympärilläni vellonutta negatiivista energiaa, luopunut sekä tahattomasti että tarkoituksella sellaisista ihmisistä ja asioista, joiden en enää ole kokenut vievän minua eteenpäin. Olen etsinyt ja odottanut jotain uutta, joka ohjaisi minua kohti seuraavaa askelta. Niin fyysisesti kuin henkiselläkin tasolla. Tämä kaikki on vienyt minulta pois paitsi paljon huonoja asioita, myös jotain sellaista jota oikeasti rakastin ja vieläpä täydestä sydämestäni.

Muutos on ollut helpottavaa. Ja samalla se on tehnyt - ja tekee - ihan helvetin kipeää. Tähän päästäkseni minun on pitänyt tunnustaa itselleni etten tiedä itsestäni juuri mitään, että pelkään asioita joita en edes tajunnut pelkääväni, ja että sen pelon takia olen jumittunut siihen missä olen nyt... Olen tieten tahtoen, peloistani piittaamatta, purkanut kaikki suojamuurit sisältäni, ja samalla koko ajan pelännyt itseni puolesta. Kaivanut vanhoja aukiolevia haavoja esiin, jotta ne voisivat alkaa parantua ja jotta minusta tulisi jälleen kokonainen.

Se mitä olen oppinut on, että aika ei suinkaan paranna haavoja. Ne voi parantaa vain antamalla kaiken sen tuskan ja pahan olon tulla ja kulua loppuun, kunnes jäljellä on enää vain tyhjää. Ne pitää polttaa umpeen, antaa kivun tulen viedä ne mennessään. Ja kun tuli on palanut loppuun, jää tuhkaa. Siitä on hyvä alkaa rakentamaan itseään uudestaan, pala palalta, piilottamatta enää mitään itsestään. Syntyä uudelleen kuin feenikslintu, todellisena itsenään.

Ja tiedättekö? On uskomattoman helpottavaa huomata, miten nopeasti kaikki alkaa parantua - suurin haaste koko prosessissa on ollut antaa kaiken tapahtua. Päästää se sisään ja nähdä, miten pienestä kytevästä liekistä kasvaa suunnaton roihu, joka tuntuu polttavan hetkessä koko minuuden poroksi. Ja miten poskille hiljaa vierivät kyyneleet sammuttavat viimeisetkin liekit jättäen jälkeensä hetkeksi pelkän pimeyden. Sitten, aivan kuin salaa, jossain olkasi takana pilkahtaa pieni valonsäde, se, jonka olemassaoloa et todennäköisesti olisi huomannut ellet olisi antanut kaiken tapahtua.

Sinne minä nyt suuntaan, yhden pienen yksinäisen tähden perään. Ehkä sen läheltä löytyy joskus toinenkin, ja kolmas - kokonainen uusi universumi, sellainen, jossa minä saan olla todellinen itseni.

Vain taivas rajana

Ai että olenko innoissani?!

Kävin kokeilemassa ensimmäistä kertaa köysikiipeilyä paikallisen kerhon seinällä, ja jos en aiemmin ole tätä sanonut niin nyt sanon - koukku on nielaistu, siimoineen, kohoineen ja vapoineen päivineen...

Ensinnäkin se tunne kun katsot 12 metriä korkeaa seinää edessäsi, jossa katonrajassa siintää se viimeinen ote. Siellä on päivän tavoite. Fiilikset menee laidasta laitaan, "ei hemmetti, mitä mä oon taas tekemässä" -ajatuksesta mielettömään innostukseen - "jess, tonne mä aion kiivetä". Solmut kuntoon, viimeiset ohjeet varmistajalta ja menoksi. Viidessä metrissä sitä kurkkaa alas, kun alhaalta kuuluu kommenttia että nyt sä olisit boulderilla jo huipulla. Ei paha, jatketaan. Kahdeksan, yhdeksän metrin korkeudella alkaa käsiä hapottaa, ei jumalautsi, huippu häämöttää mutta tähänhän mä en vielä pysähdy ja luovuta. Mielessä vilahtaa myös ajatus, että "älä nyt idiootti enää kiipeä, sä olet ihan tarpeeksi korkealla jo, mitäs jos tiput ja ja ja". Ilman aiempaa samanlaista kamppailua pääkopassa ekalla boulderointikerralla, olisin varmasti luovuttanutkin, mutta tällä kertaa pääkopan komento irroittaa ote ja kurkottaa seuraavaan on helpompi toteuttaa. Sivustakatsotsojalta tuo taistelu olisi todennäköisesti jäänyt huomaamatta. Taas mennään, hapottaa hapottaa mutta matka lyhenee, käsien ravistelu helpottaa vähän. Vielä yksi kurotus muutaman ansaitun ärräpään säestyksellä ja hei, viimeisessä otteessa roikutaan!! Ja hui hitto miten korkealla!

Lopuksi vielä kyydin hauskin osuus eli laskeutuminen, se on helppoa äskeisen jälkeen. Alhaalla hymy korvissa ja ansaitut ylävitoset. VITTU TÄÄ ON SIISTIIIII!!!

(... sori...)

Yllättäen ei tullut kuvia nappailtua joten tyydytään tällaiseen yleisjargoniin tällä kertaa. Ensi kerralla lupaan näpsiä muutaman fiilistelykuvankin jo mukaan!!

Ja takaisin asiaan. No mitäs nyt sitten? Siinäkö se oli?

No ei todellakaan. Jonkin aikaa meni, että sain kädet taas pelikuntoon ja ei kun uudestaan köysiin ja seinälle. Nyt seinän vaihto, vielä toisen kerran mennään kaikilla otteilla. Sopii mainiosti. Eikä mielessä enää epäilyksen häivääkään, tuonne mennään ja piste. Ensimmäisestä otteesta alkaen vähän reippaampi tahti, ja tällä kertaa vaivattomasti ylös käytännössä ilman, että kyynärvarret huutaa hoosiannaa. Ja hupsista heijaa alas.

Sanoinko muuten jo että tää on ihan sairaan siistiä?!

Hetki taas palauttelua ja sitten - vielä kerran, kiitos! Nyt osa otteista pois, tällä kertaa parin reitin otteita hyödyntäen niin pitkälle kuin mahdollista. Tunnustan, viimeiseen kolmeen metriin piti hyödyntää paria ylimääräistä otetta, mutta ei haittaa, kolme kertaa ylös saakka. Huisia!

Ja ettei nyt ihan olisi jäänyt harjoitukset vajaaksi, niin vielä hetkeksi caveen boulderoimaan... Mutta hei, siitä lisää sitten ensi postauksessa, nyt on niin mieletön pää pilvissä ja vain taivas on rajana -pössis että ei vaan pysty <3 .

Blahblahblah. Go workout!

Lupailin siis jo muutama postaus sitten että nyt luvassa treeniäkin jo. Tässä aimo pläjäys!

Laskeskelin nimittäin että parilla viime viikolla on tullut reippailtua varsin mallikkaasti - on hiihtoa, salia, joogaa, lumitöitä (!!), jne jne. Muutama ihan ehdoton kohokohta sieltä joukosta löytyy, tässä niistä ensimmäiset:

Eli tenavien kanssa yhdessä lumilla. Molemmat kokeili ensimmäistä kertaa laskettelua, ja hiisi vieköön kun nuo oppivat sen helposti ja nopeasti tuossa iässä!! Kateeksi käy... Oman polven takia olen jo pitkään sanonut etten enää rinteeseen mene, mutta taas se vanha sanonta pitää paikkaansa - älä sano koskaan ei koskaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun isompi neiti halusi koittaa lumilautaa, niin omatkin intohimot heräsi taas ja luulenpa, että vielä tänä talvena näkyy taas meikäläinenkin rinteessä. Joko suksilla tai itse asiassa todennäköisemmin laudalla <3 !! Ja siis niille jotka ei sitä ennestään tienneet, niin pistin polvestani eturistisiteen paskaksi juuri laskettelureissulla vuonna 2010. Ja kuntoutus jatkuu yhä edelleen - ei kai itse asiassa lopu koskaan.

Toinen kuva tuossa ylempänä olikin sitten murtsikkaa. Ihan vaan tuohon lähelle Nauhan majalle oltiin menossa käymään vähän muistelemaan hiihtoa seuraavan viikonlopun hiihtokouluja ajatellen... 4 km, kyllä nuo sen jaksaa. No jaksoi. Itse asiassa kääntöpisteelle eli majalle kun ehdittiin niin neidit sanoi vaan että eikun jatketaan, he haluaa hiihtää koko lenkin ympäri. No mikäpä siinä sitten auttoi, minut äänestettiin 2-1 kumoon ja matka jatkui. 10 km hiihdettiin (ilman mehuja tai mitään naposteltavaa matkan varrella kun ei huono äiti tajunnut sellaisia ottaan mukaan), hitaasti mutta hiihdettiin kuitenkin. Ja nuorempi 5v. Hattua nostan!!

Mitäpä muuta? No salia. Vaikka jouduin ottamaan tuon viime vuonna vaivanneen tenniskyynärpään takia iisimmin koko viime syksyn niin nyt sitä ei taas huomaa. Pikemminkin tuntuu, että voima on palannut lihaksiin entistä nopeammin. Melkein tekisi mieleni heittää treenikalenterin lukemia Exceliin ja piirtää parit kuvaajat, sieltä sen varmaan näkisi vielä paremmin... Eli 3-4 krt viikossa tulee salilla taas käytyä (hyppyläpsyhymiöt sille!) - kesän biksu- ja mekkokelejä odotellessa :-) .

Hännänhuippuna vielä se uusi lajikokeilu, ainahan sitä pitää itseään haastaa... Saatiin nimittäin viimeinkin aikaiseksi lähteä kokeilemaan boulderointia. Isompi neiti mukaan, tossut jalkaan ja seinälle. Ensi alkuun oli hiukka hakemista, mutta pikkuhiljaa askel askelmalta ylemmäs. Suurin kynnys oli siinä vaiheessa, kun oli päässyt ehkä metrin, puolentoista korkeudelle ja olisi pitänyt irrottaa käsiote ja kurkottaa ylemmäs. Henkinen taistelu itsesuojeluvaiston kanssa oli tiukka mutta pääkoppa voitti ja ylemmäs mentiin. Aina ylös asti, ensin helpointa reittiä. Itseluottamuksen kasvaessa uskalsin kokeilla pikkuhiljaa vaikeampiakin reittejä ja itse asiassa hämmästyin, miten sitä pikkuhiljaa paransi toimintaansa koko ajan. Luotti sormiinsa ja tossuihinsa. Ja mitä neitiin tulee, niin hienosti hänkin lähti hakemaan reittiä ylöspäin - vielä toistaiseksi hieman varovaisesti mutta ensi kerralla menee varmasti jo paremmin. Kyllä, sellainenkin on siis tulossa (ja toivottavasti vielä monta muutakin)!!

Ja sitten se Facen puolella lupailemani pakollinen ruokapäivitys... Bongasin nimittäin jostain ohjeen maidottomiin ja viljattomiin burgereihin, ja pakkohan niitä oli heti kokeilla. Eikä muuten jäänyt viimeiseksi kerraksi kun näitä meidän ruokapöydästä löytyy, sen verran oli herkullisia!! Alla ohjetta, ei kun kokeilemaan!

Bataattiburgerit
(4 annosta)

2 isoa bataattia
Salaattia
Kurkkua
Tomaattia

Jauhelihapihvit
300g naudan jauhelihaa
2 kananmunaa
1 sipuli
Suolaa, mustapippuria, muita mausteita/yrttejä...

Majoneesi
1 kananmuna
2 dl MCT-öljyä (tai rypsiöljyä)
0,5 tl Dijon-sinappia
0,5 tl merisuolaa
1 tl sitruunamehua
Loraus vaaleaa balsamicoa
Mustapippuria, paprikajauhetta, grillausmaustetta, chiliä, Roasted Garlic & Peppar -maustetta (esim.)

Pese bataatti kunnolla ja leikkaa siitä paksuja kiekkoja. Laita ne vierekkäin pellille ja lorauta päälle oliiviöljyä. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes ne ovat ruskistuneet hieman. Sekoita jauhelihapihvien ainekset ja paista pannulla bataattiviipaleiden kokoisiksi pihveiksi. Tee majoneesi korkeassa astiassa, jonne balsamicoa ja sitruunamehua lukuunottamatta kaikki ainekset. Muutama surautus sauvasekoittimella. Balsamico ja sitruuna sekaan, ja tarkista maku.

Jauhelihapihvien tilalle voi kokeilla myös kanan rintafileitä, tai miksei myös paistettua tofua tai ehkä jopa halloumia. Ja toki myös oheistäytteitä voi vaihdella oman maun mukaan, itse haluan ehdottomasti kokeilla kesällä grillattua paprikaa. Omaani olisin kaivannut vielä lisäksi chilikastiketta - ensi kerralla sitten!!

Terveisiä Barcelonasta!

Kuten joku varmaan jo edellisestä tekstistä arvasi, niin maailmalla on tullut taas reissattua ja nähtyä paljon kaikenlaista uutta ja ihmeellistä... Kyseessä oli siis työmatka Espanjaan, jossa en ollutkaan aiemmin käynyt - eli ihan mielenkiinnolla lähdin matkaan.

Syömisten suhteen mietitytti miten onnistun pitämään hyvin alkaneen Alku -polkuni mahdollisimman hyvin, mutta sitten fiksuna likkana totesin että mitä siitä jos jonkun kerran vähän joutuu venymään. Pääasia on paluu polulle ja arkeen. Toisin sanoen maistelin hyvällä ruokahalulla pinchoja (paikallinen nimi tapakselle), söin paellaa, perunoita, suklaajälkkäriä, join maitokahvia ja viiniä jne jne. Ja hyvää oli!!

Rehellisesti sanottuna ruokien joukossa oli myös sellaisia, joita en toistamiseen halua enää maistaa... Esimerkkinä jotain yybersuolaista ja tahmaista töhnää, hyi olkoon. Mutta - jälleen kerran löytyi kaupunki, jonne haluan vielä palata!

 

  

Tuliaisiksi tarttui mukaan jokunen Desigualin mekko, osa viime vuoden kokoelmaa, osa tämän. Kun halvalla sai niin pakkohan se oli ostaa... Nyt on kiva odotella Suomen kesää, kun tietää että muutaman kuukauden päästä saa vetää ihanan mekon päälle lämpimänää kesäpäivänä!!

Nyt vaan lisää treeniä niin saa taas talven (lue: joulun) aikana kertyneen rasvakerroksen sulateltua. Treenistä voisinkin kirjoitella lisää taas seuraavassa postauksessa - nyt jään fiilistelemään vielä hetkeksi Espanjan tunnelmia!

Uusia alkuja

Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä. 

Päivän ensimmäinen ajatus.

Uusi päivä ja uusi alku. Uudet valinnat. Uusi mahdollisuus.

Välillä uusi päivä tuo tullessaan vain arjen ja sen harmauden ja ankeuden. Pimeän talven, kylmän tuulen. Tavallisuuden, keskinkertaisuuden.

Välillä taas se raottaa ovea sen verran, että saa nähdä jotain sellaista jonka siivin jaksaa taas eteenpäin - alla aukeavat Alppien lumihuiput, auringonlaskun valon kauniin katedraalin lasi-ikkunoiden takana. Yläpuolella aukeavan tähtitaivaan ja hennon revontulen pyyhkäisyn sen yli. Maailman kauneuden.

Välillä toivoisin pystyväni näkemään maailman lapsen silmin. Nähdä kaiken taas ensimmäistä kertaa. Kykyä uskoa ihmisistä vain hyvää. Uskallusta luottaa ja koskea. Ehkä huomenaamulla?

Minun ALKUni

No niiiiin!! Ensimmäistä väliraporttia pukkaa, kun ensimmäinen viikko uudella Alku -polulla takana. Ensi alkuun myönnän, että kauhistutti sekä maitotuotteiden että viljan tipauttaminen ruokavaliosta pois yhdellä ja samalla kerralla. Kuitenkin niitä kun on syönyt (ja myös tykännyt niistä) jo reilun 35 vuotta elämästään niin jotenkin ne ovat olleet se tuttu ja turvallinen ruokailun peruspilari. Päätin kuitenkin ottaa hypyn tuntemattomaan, sillä

No mitä on jäänyt ekasta viikosta käteen? Painoa tippunut noin puolitoista kiloa, eli tainnut vähän tuota turvotusta ollut kerääntynyt... Olo on kevyt, mahassa ei kierrä (mitä nyt alkuun kun tuli lisättyä muutama sellainen ruoka-aine listoille josta tiesin alkuun tapahtuvan jotain ei-niin-hauskaa) ja turvotus mahan kohdalta on sulanut tiehensä. Mittanauhaa en ole vielä kaivanut esiin (katsotaan sitä sitten viikon päästä). Mitä sitten olen syönyt? No ruokaa. Ja ihan riittävästi. Perunaa en ole kaivannut, kahvia opettelin juomaan sekä mustana (lähinnä töissä koska siellä ei ole muuta tarjolla) että mantelimaidon kera. Rahkaa en ole kaivannut hetkeäkään. Kuidun saamisesta on turha olla huolissaan, koska se määrä kasviksia ja marjoja, joka nyt kuluu, riittää takuuvarmasti kattamaan päivän kuitutarpeen. Sanalla sanoen - TYKKÄÄN!

Ja mikä ihaninta, lapsetkin ovat halunneet poikkeuksetta maistella äidin tekemiä ruokia - nytkin kattilassa porisee tomaatti-paprikakeitto, johon paistan päälle leipäkuutioiden sijasta kanaa. Ja sakeutus kerman sijasta kookosmaidolla. Kuulostaa ehkä hivenen eksoottiselta, mutta toimii!! Ohjetta alla.

Tomaatti-paprikakeitto (1-2 annosta)

1 sipuli
1 punainen paprika
2-3 tomaattia
2-3 rkl oliiviöljyä
½ prk Mutti kirsikkatomaatteja tomaattikastikkeessa
suolaa
mustapippuria
basilikaa
Roasted Garlic & Pepper -maustetta (tai vaihtoehtoisesti 2-4 kynttä valkosipulia )
1-1,5 dl kookosmaitoa

Pese ja pilko kasvikset, ja kuullota niitä kattilassa 5-10 min. Lisää säilyketomaatit ja mausteet ja anna muhia vielä n. 15 min. Lisää lopuksi kookosmaito ja surauta tasaiseksi esim. blenderissä tai sauvasekoittimella.