Tässä on tosiaan marraskuu edennyt enemmän tai vähemmän töiden ehdoilla, ensimmäistä artikkelia on väännetty työllä ja tuskalla, tavoitteena saada se nyt marraskuun aikana lähtemään lehteen. Tuo leka ei vielä liity tähän kohtaan mitenkään, ellei sitten halua ajatella sitä niin, että takaraivossa jumputtaa koko ajan "kevyt" ajatus deadlinen vääjäämättömästä lähestymisestä.
Tässä kaiken kiireen keskellä on väistämättäkin väsähtänyt ja nuutunut olo, eikä asiaa helpota se, ettei salille vaan yksinkertaisesti ole aikaa juuri nyt lähteä. Joogaankin häthätää. Toisin sanoen pääkoppa huutaa armoa, että saisi edes hetken levätä ja olla ajattelematta mitään. Ehkä sitä on tuo ystävämme maailmankaikkeus koittanut huudella suuntaani jo jonkun aikaa, ja tosiaan nyt se päätti viimeinkin kokeilla uutta lähestymistapaa. Ensin se hiljeni hetkeksi aivan totaalisesti ja sitten täräytti päin näköä oikein kunnolla. Okei okei, sait jakamattoman huomioni!!
Mitä? Oletko ihan tosissasi?
(Ai että käynkö ihan aikuisten oikeasti tätä keskustelua päässäni? Silläkin uhalla, että saan otsaani leiman "Hermoloman tarpeessa" vastaan kyllä.)
On siis taas aika hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle...
Maailmankaikkeus buustasikin tänään tätä päätöstä varsin ovelasti, kun kävin kuuntelemassa töissä Arman Alizadin luentoa. Varsinaisesti tuo tilaisuus ei liittynyt tähän lekan läjäytykseen mitenkään, mutta kun olin viettänyt kuusi tuntia labrassa niin sitä oli varsin virittäytynyt kuuntelemaan sujuvasanaista räätäliä täysin vailla ennakkoasenteita. Ja sieltäpä se taas huuteli - kosmos: Sometimes you win, sometimes you learn. Tällä mennään.
(Enkö kertonut mistä on kyse? Rehelliseen kysymykseen rehellinen vastaus - ei ollut tarkoituskaan!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti