Miten sitten vaimentaa tuo ääni? Sitäpä olen tässä myöskin miettinyt... Jos joku keksii jonkun muunkin vastauksen kuin että jättää sen vaan huomiotta, niin kertokaa minullekin!
Ja sitten siihen MUTTA -osuuteen... Missä vaiheessa sitten sitä ääntä pitäisikin oikeasti kuunnella?
Olen itsekin nähnyt ja kokenut monta kertaa sen, että homma karkaa käsistä ja tulee se heti_mulle_kaikki_tänne_nyt -ilmiö. Eli siis suomennettuna liikaa ja liian nopeasti. Tulee kaikenlaista vaivaa ja kipuilua ja oireilua, ja sitä vaan ajattelee, että ei nämä mitään, lihaskipua vaan, kyllä se ohi menee...
Tuttua? Minulle ainakin. Tämäkin ääni on varmaan sen egon huhuilua, mutta nyt se kaikuu ihan universumin toiselta laidalta kuin tuo ensimmäinen. Eli miten tunnistaa se kehon oma ääni kaiken päässä kaikuvan metelin takaa...? Se mikä itselläni on auttanut on - yllätys yllätys - jooga. Ei kilpailua tai vertailua, oma matto ja oma hengitys, kaiken muun saa sulkea luvan kanssa ulkopuolelle. Silti aina välillä huomaan, että tuo vanha egokelmi nostaa päätään matolla ollessani, mutta onneksi ihminen on oppivainen eläin. Toisin sanoen pikkuhiljaa on alkanut tajuamaan, että kaikki tulee - sitten aikanaan. Maltti on valttia!
Tällä viittaan myös siihen (onpahan muuten melkoinen aasinsilta!!), että toivoakseni olen oppinut vuosien myötä kuuntelemaan, mitä kehoni yrittää minulle sanoa. Sitähän ei kukaan muu voi kertoa, jos jokin liike sattuu tai tuntuu pahalta. On toki syytä muistaa, että olemassa on sekä hyvää että pahaa kipua - näistä se hyvä on siis sitä, joka ei riko mitään (verrattavissa vaikka hauiskääntöön sopivilla käsipainoilla eli polttaa polttaa mutta mikään paikka ei natise liitoksissaan). Paha kipu onkin sitten se, jonka tunnistamisessa jokainen on itsensä paras asiantuntija! Sitä pitää vaan osata kuunnella, ja erottaa se noista aiemmin mainitsemistani pääkopan sisäisistä äänistä... Ei helppo homma mutta opeteltavissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti