torstai 6. kesäkuuta 2013

Hame päällä uuteen päivään!

Tänään sain viimeisenkin isomman osan koko viime vuoden työjutuista halki, poikki ja pinoon, kun meillä oli projektin loppupalaveri. Sen kunniaksi kaivelin eilen illalla vaatevarastojani ja laitoin kaikki kaapistani löytyneet hameet riviin ja valitsin sieltä sellaisen, jonka tiesin viimeksi mahtuneen päälleni. Ja hahaa, sehän sopii!! Mahtavuutta! Vaviskaa rakkaat hameeni, here I come!!

Treenien puolestakin alkaa näyttää valoisammalta, tällä viikolla on ehditty jo sekä joogaamaan että punttitreeniä tekemään salille. Nauroinkin tänään Terhille, että viime treeniemme jälkeen piti töissäkin räplätä aina kävellessään jotain käsissään muutaman päivän ajan, muutoin olisin riiputtanut niitä sivulla kuin gorilla konsanaan... Ja sitten kun sain viimeinkin kädet taas suunnilleen suoraksi eli hauikset murjottua auki, niin onnistuin samantien saamaan jotenkuten kondiksessa olleet ojentajat jumiin - vatsalihastreeni muutaman kilon kuntopalloa seinään heitellen osoittautui kohtalokkaaksi tässä suhteessa. Lopputulos gorillakäsien paluu, ei kiva!


Ruoka-asiaakin on pitänyt kirjoittaa jo monta päivää. Keittiöön on nimittäin alkanut kasautua kaikenlaista pientä kivaa, joista saa monenlaista maukasta suuhunpantavaa loihdittua. Yksi suosikkini (ja näemmä myös vanhemman tyttärenikin) on tämän ajankohdan suuri herkku parsa, sitä on kulunut jo useampi nippu. Ihan ykkösvihannes pannulla tilkassa oliiviöljyä paistettuna ja sitruunapippurilla sekä hippusella merisuolaa maustettuna! Toinen ehdoton suosikki on kesäkurpitsa, tässä siitä tehty paras kasvislisäke:


Punaista paprikaa ja kevätsipulia joukkoon ja tosi pikainen lämmitys pannulla, päälle tilkka oliiviöljyä ja mustapippuria. Mmmm...  Ja ettei salaatinsyöminen kävisi tylsäksi, niin näitä kasvaa sivupöydällä (ja puutarhasta löytyy onneksi paaaaljon lisääkin vastaavia):


 Basilikaan ei vaan voi kyllästyä, se käy ihan kaikkeen... Kannattaa kokeilla!!

4 kommenttia:

  1. Hei gorillakäsi :) Olisi kiva saada vaikka ihan ohjeita noista sun herkullisen näköisistä kasvisjutuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miepäs lisäilen niitä aina kun jotain kokeilen ja hyväksi havaitsen :) !! Tuo mitä kesäkurpitsasta tykkään tehdä on tosiaan ihan vaan tyyliin veget palasiksi, kuumalle pannulle ja päälle loraus oliiviöljyä. Hetki kääntelyä ja päälle mausteet. Puhtaita makuja ja simppeliä (nopeaa) ruokaa, me likes!!

      Poista
  2. Tässä vinkkinä yksi kesäkurpitsaruoka lisää, ehdoton oma kesäsuosikkini! Tsemppiä projektiin :)

    http://huonomminmuistan.blogspot.fi/2013/06/palasia-viikonlopusta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Shira tsempityksestä ja vinkistä :) !! Tuota kasviskranssia pitää kyllä ehdottomasti kokeilla heti viikonloppuna, noilla aineksilla siitä ei voi tulla muuta kuin hyvää!!

      Poista